Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kyselyn yllättävä tulos: Miehet toivovat lahjaksi muotia naisia useammin – Nämä ovat mieluisimmat joululahjat

Miten paketista paljastuva sisältö vastaa saajan lahjatoiveita? Aina toive ja lahjan sisältö eivät osu yksiin, kertoo tiedotteessaan Samsung Electronics Nordic.

Se selvitti kyselytutkimuksellaan suomalaisten joululahjoja koskevia toiveita ja ostoaikeita. Kyselyn mukaan mieluisimpia lahjoja olisivat matkat ja kokemukset. Tämän lisäksi kirjat, muoti ja elektroniikka otettaisiin ilolla vastaan.

Ostoaikeissa korkeimmalla ovat muoti ja kirjat. Sen sijaan esimerkiksi toisille aiotaan hankkia kauneustuotteita ja kodinsisustusta matkoja useammin.

Yllätys oli tiedotteen mukaan se, että miehet toivovat joululahjaksi muotituotteita useammin kuin naiset. Muodin lisäksi miesten toivelistalla korostuu elektroniikka.

– Edelleen suuri osa erityisesti nuorista tulee tutkitusti onnelliseksi, kun lahjapaketista löytyy jokin elektroniikkatuote, sanoo tiedotteessa Samsung Suomen maajohtaja Mika Engblom.

Elektroniikka on kyselyn mukaan sitä kovemmassa huudossa, mitä nuorempi vastaaja on kyseessä. Trendi on samansuuntainen kaikissa muissa vastausvaihtoehdoissa paitsi kirjoissa. Yli 60-vuotiailla kirjat on ylivoimaisesti suosituin lahjatoive.

Kyselyssä selvitettiin myös, kuinka paljon vastaajat arvelevat käyttävänsä aikaa joululahjojen valintaan ja hankkimiseen. Kaikkien vastaajien keskiarvoksi muodostui 5,5 tuntia.

Kaikista vastaajista noin puolet aikoi käyttää jouluostoksiin korkeintaan viisi tuntia. Noin viidennes vastaajista suunnittelee tekevänsä jouluostokset 6–10 tunnissa. Kolme prosenttia vastaajista ilmoitti, että aikoo käyttää lahjaostoksiin yli 24 tuntia.

Kuluttajien joululahjoihin liittyviä näkemyksiä, toiveita ja odotuksia kartoittavan kyselytutkimuksen toteutti marraskuussa 2021 Samsung Electronics Nordicin toimeksiannosta Norstat. Kohderyhmänä olivat suomalaiset aikuiset. Tutkimuksen lopulliseen suomalaiskohderyhmään kuului 1 036 vastaajaa. Painotettuna otos on valtakunnallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.