Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kannustavat kansalaisia käyttämään koronan kotitestejä. Olisi parempi varmistaa positiivinen testitulos virallisella terveydenhuollossa tehdyllä testillä, sanoo STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen ministeriön ja THL:n koronan tilannekatsauksessa.
Hänen mukaansa tähän on useita syitä. Vain terveydenhuollon testin antama tulos tulee kirjattua ylös ja siten saadaan tieto tautiin sairastuneiden määrästä.
– Tätä kautta lähtee myös liikkeelle jäljittäminen. Ilman terveydenhuollon suorittamaa testausta henkilö ei voi saada esimerkiksi virallista määräystä karanteeniin. Ilman virallista määräystä Kela ei voi maksaa tartuntapäivärahaa, Puumulainen selvittää.
Hän vielä toteaa, että jäljittäminen on hyvä tapa hidastaa taudin leviämistä. Puumalaisen mukaan jäljittämisessä on haasteita kaupungeissa mutta se ei ole pahasti viivästynyt koko maassa.
THL:n johtaja Mika Salminen arvioi, että Suomessa myytävät kotitestit ovat luotettavia. Hänen mukaansa erityisesti positiivisen tuloksen saavien osalta tilanne on hyvin luotettava.
– Negatiivisen testituloksen osalta tulos on varsin luotettava. Mahdollista on kuitenkin, että tauti ei ehkä ole vielä riittävän pitkällä eli tauti on vasta alkuvaiheessa tai aivan lopuillaan. Testit ottavat pääosin kiinni myös omikron variantinkin.
Salminen muistuttaa, että jos saa kotitestistä positiivisen tuloksen, ei pidä mennä ihmisten ilmoille. Hän neuvoo henkilöä kertomaan tuloksesta lähipiirilleen, omille kontakteilleen.
– Tällä tavalla he saavat tiedon paljon nopeammin kuin jäljittäjien työn kautta. Ei sitä kukaan ihmettele, jos kertoo saaneensa koronan, Salminen vakuuttaa.
– Jos tauti ei hellitä, ei pidä tietenkään mennä päivystykseen vaan terveydenhuollon testiin. Monilla testipaikoilla kova ruuhkaa tällä hetkellä, Salminen tietää.
STM:n johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki neuvoo oireisia tekemään toisen kotitestin, jos ensimmäisen tulos oli negatiivinen, ja oireet jatkuvat.
– Kotitestin näytteen ottaminen ei ole niin helppoa, Voipio-Pulkki sanoo.
Hän myöntää, että kaikissa paikoissa eri ole riittävästi resursseja testaamiseen.
Virallisia koronavirustestejä on tehty paljon viime viikkoina ja positiivisten osuus on kasvanut. Viime viikolla tehtiin yli 152 000 testiä. Niistä positiivisia oli 10,7 prosenttia,. Sitä edeltävällä viikolla osuus oli 8,1 prosenttia.