Sipoon Sanomien vaalikone avautui – kysymyksiä pelastusasemista mielenterveyspalveluihin

Sipoon Sanomien aluevaalien vaalikone avautui maanantaina.

Mediatalo Keskisuomalaisen lehtien aluevaalikoneessa on 12 kaikille yhteistä väitettä ja lisäksi hyvinvointialueittain vaihtelevia väitteitä siten, että kunkin alueen ehdokkaat ja äänestäjät voivat ottaa kantaa noin 20 väitteeseen.

Vaalikone löytyy osoitteesta www.sipoonsanomat.fi/vaalikone

Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella vaalikoneesta löytyy kysymyksiä muun muassa mielenterveyspalveluista, paloasemista sekä kielitaitovaatimuksista. Itä-Uudellamaalla aluevaltuustoon valitaan 59 valtuutettua.

Ehdokkaat ovat saaneet vastattavakseen esimerkiksi kysymyksen "Porvoon sairaalan päivystysruuhkia on purettava vanhusten laitospaikkoja lisäämällä", "Jokaisessa Itä-Uudenmaan kunnassa tulee olla pelastuslaitoksen päätoiminen tai toimenpidepalkkainen (puolivakinainen) paloasema", "Itä-Uudenmaan kaikki hammashoidot pitää keskittää Porvooseen riittävän käyttöasteen ja kustannustehokkuuden saamiseksi" sekä " Kaksikielisyyden vaatimustasoa pitää lieventää, jotta asiantuntevaa uutta henkilökuntaa saadaan palkattua".

Kun lukija on merkinnyt omat vastauksensa väitteisiin, vaalikone näyttää ehdokkaita, jotka ovat hänen kanssaan eniten samaa mieltä.

Vaalikone on räätälöity erikseen kullekin hyvinvointialueelle.

– Haluamme palvella paikallista lukijaa. Jokaista hyvinvointialuetta kohti on omia vaalikoneväitteitä, mutta toki on myös kaikille yhteisiä väitteitä, kuten oli kuntavaalikoneessakin, kertoo Mediatalo Keskisuomalaisen vaalikoneesta vastaava sisältöjohtaja Markus Pirttijoki.

Lukijoita palvellaan myös siten, että aluevaalikone on käytettävissä lehtien verkkosivuilla maksutta.

– Lehtiin tulee myös vaalikonevastauksiin liittyvää uutisointia, Pirttijoki sanoo.

Aluevaalikone ei Pirttijoen mukaan eroa käyttäjän näkökulmasta kuntavaalikoneesta, josta monet etsivät tietoja ehdokkaista ennen viime kesäkuun kuntavaaleja.

Kaikille yhteiset väitteet koskevat muun muassa ambulanssien saapumisaikoja, sote-palvelujen toimipisteiden sijaintia, hyvinvointialueiden henkilöstön palkankorotuksia, sote-palvelujen ilta- ja viikonloppuvastaanottoja, palvelujen ostamista yksityiseltä palveluntuottajalta, vanhusten kotihoidon mahdollista hoitajamitoitusta.

Aluevaalikoneessa ehdokkaiden mielipiteisiin voi tutustua myös hakemalla ehdokkaita puolueittain tai nimellä.

Aluevaalikone kattaa 14 hyvinvointialuetta, joiden alueilla lehdet ilmestyvät. Koko Suomessa aluevaaleissa valitaan aluevaltuustot 21 hyvinvointialueelle.

Mediatalo Keskisuomalaisen ja PunaMusta Median lehtien aluevaalikone löytyy noin 65 lehden verkkosivuilta. Joukossa on maakunta-, alue-, paikallis- ja kaupunkilehtiä.

Vaalikoneessa mukana olevien hyvinvointialueiden aluevaltuustoihin valitaan vaaleissa 23.1. yhteensä 916 valtuutettua edustamaan näiden alueiden noin 3,3 miljoonaa asukasta. Asukasmäärä on noin kaksi kolmasosaa kaikkien hyvinvointialueiden yhteenlasketusta asukasmäärästä.

Aluevaltuustot valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Ensimmäisten aluevaalien ennakkoäänestys alkaa 12.1. ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 23.1.

Uusi aluevaltuusto aloittaa työnsä 1.3.2022. Aluevaltuuston tehtävistä säädetään laissa ja se on hyvinvointialueen ylin päättävä elin. Se päättää muun muassa hyvinvointialuestrategiasta, hyvinvointialueen hallintosäännöstä sekä hyvinvointialueen talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.

Aluevaltuusto asettaa aluehallituksen ja hyvinvointialueen muut toimielimet sekä valitsee hyvinvointialuejohtajan. Aluehallitus johtaa hyvinvointialueen toimintaa, hallintoa ja taloutta. Hyvinvointialuejohtaja johtaa aluehallituksen alaisena hyvinvointialueen hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa.

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut