Söderkullassa sijaitseva Alkon myymälä on menossa remonttiin. Alko kertoo tiedotteessa Söderkullan myymälän olevan viimeistä päivää auki ennen remonttia lauantaina 15. tammikuuta kello 18 saakka.
Uudistettu myymälä aukeaa torstaina 3. helmikuuta. Söderkullan myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palveleva lähin Alko sijaitsee Nikkilässä osoitteessa Pornaistentie 2.
Alkon palvelujohtaja Pirjo Hirvosen mukaan uudistuksessa selkeytetään myymälän ilmettä. Tarkoitetuksena on ottaa huomioon myös sipoolaisten valikoimatoiveet mahdollisimman laajasti.
– Söderkullan myymälän valikoimassa on noin 900 tuotetta ja valikoima painottuu erityisesti viineihin. Valikoimaa suunnitellessamme kuuntelemme jatkossakin aktiivisesti asiakastoiveita. Toiveita voi jättää myös verkko-osoitteessa alkotoive.fi, palvelupäällikkö Kaisa Grefberg sanoo tiedotteessa.