Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lähes 2 500 yritystä haettiin konkurssiin viime vuonna, määrä pieneni vuodesta 2019

Viime vuonna pantiin vireille yhteensä 2 473 konkurssia. Se on 338 konkurssia (15,8 prosenttia) enemmän kuin ensimmäisenä koronavuonna. Vuoteen 2019 verrattuna konkurssien määrä kuitenkin väheni viime vuonna 5,7 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Henkilötyövuosia konkurssiin haetuissa yrityksissä oli viime vuonna Tilastokeskuksen mukaan kaikkiaan 11 491, joka on 615 henkilötyövuotta (5,7 prosenttia) enemmän kuin edellisvuonna.

Kaikilla päätoimialoilla yrityksiä haettiin vuonna 2021 konkurssiin enemmän kuin vuotta aiemmin. Viime vuonna konkursseja pantiin vireille eniten helmi-, maalis- ja huhtikuussa.

Konkurssit lisääntyivät lukumääräisesti eniten rakentamisessa. Toimialalla pantiin vireille 552 konkurssia, mikä on 135 konkurssia enemmän kuin vuotta aiemmin. Suhteellisesti eniten konkurssien määrä lisääntyi kuitenkin maa-, metsä- ja kalatalouden alalla (54,8 prosenttia).

Vuoteen 2019 verrattuna konkurssit lisääntyivät maa-, metsä- ja kalatalouden alalla ja rakentamisessa. Muilla aloilla konkurssien määrä laski vuodesta 2019. Suhteellisesti eniten ne laskivat majoitus- ja ravitsemistoiminnassa.

Tilastokeskus selvittää, että vireille pannuilla konkursseilla tarkoitetaan konkurssiin haettuja yrityksiä, yhteisöjä tai luonnollisia henkilöitä. Konkurssin vireille tulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan menemistä konkurssiin, koska konkurssi on oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

Konkurssiin hakemista rajoitettiin lakimuutoksella 1.5.2020–31.1.2021. Sen jälkeen viime syyskuun loppuun saakka oli voimassa lakimuutos, joka esti velkojia hakemasta yritystä konkurssiin lyhytkestoisten maksuvaikeuksien vuoksi. Konkurssitilastosta ei Tilastokeskuksen mukaan voida suoraan arvioida näiden muutosten vaikutusta konkurssien määriin.

Viime vuonna pantiin Tilastokeskuksen tietojen mukaan vireille 331 yrityssaneerausta. Se on viisi vähemmän kuin vuotta aiemmin.