Vakava ilmiö Itä-Uudellamaalla: Nuoret ryöstävät väkivallalla uhkaamalla toisiltaan merkkivaatteita, jopa merkkikenkiä viety jaloista

Poliisi on huolissaan uudesta vakavasta rikosilmiöstä: alaikäiset lapset ja nuoret ryöstävät toisilta lapsilta merkkivaatteita väkivalloin uhkaamalla.

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut viime aikoina useita tapauksia, joissa alaikäinen lapsi tai joukko alaikäisiä nuoria on ryöstänyt väkivallalla uhkaamalla arvokkaan merkkituotteen toiselta lapselta tai nuorelta.

– Nyt ei puhuta enää mistään ihan kevyistä rikoksista. Jos varastaa joltakulta jotain ja uhkaa häntä väkivallalla, on rikosnimike ryöstö tai törkeä ryöstö. Jos epäilty on täyttänyt jo 15 vuotta, on hän rikosoikeudellisessa vastuussa, kertoo rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Nuorten ryöstötapauksia on ollut aivan vastikään muun muassa Vantaalla, Järvenpäässä ja Hyvinkäällä, mutta myös muualla Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella.

– Yhdessä näistä tapauksista nuoret olivat esimerkiksi uhanneet alaikäistä lasta kuula-aseella juna-asemalla. Saalis on ollut esimerkiksi merkkivyö tai ulkotakki. Jopa merkkikenkiä on viety toisten lasten jaloista, Kauppinen kertoo.

Koska kyse on vakavasta rikoksesta, poliisi aloittaa tutkintatoimenpiteet välittömästi.

– Näin vakavat rikokset lähtökohtaisesti selviävät, sillä poliisissa panostetaan erityisesti niiden tutkintaan. Aloitamme tutkinnan toimenpiteet alusta saakka tutkimalla tapausta ryöstönä tai törkeänä ryöstönä, olipa epäiltynä sitten lapsi, nuori tai täysi-ikäinen. Jos epäilty ei ole vielä rikosoikeudellisessa vastuussa, hänet ohjataan moniammatillisen avun piiriin, Kauppinen jatkaa.

Nuoren vanhempana hälytyskellojen kannattaa soida siinä vaiheessa, jos nuorella on hallussaan uusi arvokas merkkivaate tai asuste, eikä sen alkuperästä ole vanhemmalla tietoa – tai jos nuori kertoo ostaneensa sen kaveriltaan huomattavan halvalla hinnalla.

– Nuoren kanssa kannattaa ottaa myös puheeksi, onko hän havainnut tällaista tai kuullut sellaisesta puhuttavan omassa kaveripiirissään tai porukoissa, joissa hän liikkuu. Vanhemman vastuulla on tietää nuoren elämässä vaikuttavista vakavista ilmiöistä, eikä puheeksi ottoa kannata turhaan arastella, Kauppinen painottaa.

Jos lapsi kertoo esimerkiksi kadottaneensa uuden asusteen, voi huoltajana kysyä miten ja missä nuori on sen kadottanut. Jos kertomus alkaa vaikuttaa epäilyttävältä, kannattaa asian selvittelyä jatkaa hyvässä hengessä ja aktiivisesti. Samoin näin kannattaa tehdä, jos nuorelle ilmestyy kalliilta vaikuttava asuste tai elektroniikkaa. Epäilyksen kannattaa erityisesti herätä jos nuori kertoo saaneensa sen kaveriltaan tai ostaneensa sen huomattavan halvalla hinnalla.

– Vastuullisen aikuisen ei kannata tyytyä helppoihin vastauksiin, kun kyseessä on vakava ilmiö, johon sekaantumisella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia nuoren elämään. Asiasta kannattaa ilmoittaa poliisille, sillä väliintulo mahdollisimman aikaisessa vaiheessa usein katkaisee nuoren rikoskierteen. Se on vanhemman välittämistä, kun pyrkii näin takaamaan lapselleen paremman tulevaisuuden, Kauppinen sanoo.

Vanhemman, joka epäilee oman lapsensa tai jonkun tutun lapsen joutuneen tällaisen uhriksi tai muuten sekaantuneen asiaan jotenkin, kannattaa ottaa yhteyttä poliisiin. Itä-Uudellamaalla nuorten kanssa toimivan ennalta estävän ryhmän saa kiinni esimerkiksi sähköpostitse osoitteessa ennaltaestava.ita-uusimaa@poliisi.fi. Jos tilanne on akuutti eli esimerkiksi jonkun terveys on uhattuna, tulee soittaa viipymättä hätäkeskukseen 112.

– Myös koulun kautta saa hyvin yhteyttä nuorisotyöntekijöihin, joiden kautta asian selvittäminen lähtee etenemään. Pienelläkin tiedonjyväsellä saattaa olla suuria vaikutuksia asioiden selviämisessä ja vastaavien tapausten ehkäisyssä. Nuorten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen on meidän kaikkien aikuisten asia ja huolia aiheuttavista asioista kannattaa ottaa yhteyttä pienellä kynnyksellä nuorison kanssa toimiviin viranomaisiin, Kauppinen jatkaa.

Poliisi selvittää rikostutkinnassa myös alle 15-vuotiaan osuuden asiaan. Tutkinnassa käydään läpi myös keinot saada ryöstetty omaisuus takaisin ja mahdollinen vahingonkorvausten määrä.

– Vaikka alle 15-vuotias ei olekaan rikosoikeudellisessa vastuussa, on hän kuitenkin jo korvausvelvollinen eli hän joutuu korvaamaan uhrille menetetyn omaisuuden arvon tai korvaamaan esimerkiksi jotain, jonka rikkomisesta häntä epäillään, Kauppinen kertoo.

Alaikäisistä lapsista tehdään myös aina lastensuojeluilmoitus, jonka kautta rikoksesta epäilty lapsi ohjataan sosiaalitoimen palveluiden piiriin ja mahdollisesti sovitteluun.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut