Sipoossa näkyy tällä ja ensi viikolla maastopukuisia taistelujoukkoja – Kaartin jääkärirykmentin harjoitukset alkoivat Uudellamaalla

Kaartin jääkärirykmentti on aloittanut harjoitukset eteläisessä Suomessa tällä viikolla. Harjoitukset jatkuvat helmikuun puolelle.

Keskiviikkona joukot harjoittelevat muun muassa Sipoossa.

Sipoon vuoro koittaa uudelleen ensi viikolla, kun harjoitukset jatkuvat susipitäjässä 31.1.–3.2.

Harjoitukseen osallistuu yhteensä noin 300 henkilöä, Kaartin jääkärirykmentti tiedottaa.

Joukot liikkuvat pääkaupunkiseudulla ja useilla paikkakunnilla Uudellamaalla maastopuvuissa ja heidän varustukseensa kuuluu rynnäkkökivääri. Kouluttajilla on päällään keltaiset huomioliivit.

Joukot siirtyvät harjoituskohteisiin Puolustusvoimien ajoneuvoilla, joiden joukossa on myös panssaroituja miehistönkuljetusajoneuvoja.

Harjoituksen tavoitteena on harjaannuttaa joukoilla perustaistelumenetelmiä, etsintää ja kiinniottoa sekä aluevalvontaa rakennetulla alueella ja metsämaastossa. Harjoitus on osa koulutussuunnitelman mukaista harjoitustoimintaa.

Harjoitukseen kuuluu myös lentotoimintaa, joka voi aiheuttaa melua.

Kaartin jääkärirykmentti kouluttaa taisteluun rakennetulla alueella erikoistuvia joukkoja pääkaupungin ja Uudenmaan puolustamiseen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut