Lähiympäristön yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja viihtyisyyden edistämiseksi tuli #MunSipoo -hankkeeseen yhteensä yli 140 asukasideaa tammikuun aikana. Ehdotuksia saatiin kaikista ikäryhmistä eri puolilta, Sipoon kunta tiedottaa.

Helmikuun aikana kaikki osallistuvan budjetoinnin ideat esitarkastetaan, jotta ne täyttävät hanketta varten laaditut kriteerit. Ideoiden toteutukselle voidaan asettaa myös reunaehtoja.

Kun ehdotukset on käyty läpi, järjestetään maaliskuussa äänestys toteutettavista ideoista. Niitä voi äänestää verkossa ja paperilomakkeella Sipoo Infon palvelupisteillä Nikkilässä ja Söderkullassa.

Jokaisella yhdeksällä osallistuvan budjetoinnin alueella toteutetaan yksi ehdotus. Rahaa on varattu yhteensä 70 000 euroa eli 8 000 euroa per paikka.

Osallistuvaa budjetointia käytettiin Sipoossa ensimmäisen kerran keväällä 2020. Se oli osa Nikkilän keskuspuiston yleissuunnitelman laatimista, jossa asukkaat olivat alusta lähtien mukana vaikuttamassa puiston suunnitteluun.

Osallistuvan budjetoinnin hankkeita on monilla paikkakunnilla eri puolilla maata.

Lue myös: Nikkilän keskuspuisto alkaa pian rakentua – ensin rakennetaan koulun oppimisympäristö

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut