Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, kuinka munasarjasyöpä piiloutuu elimistön immuunijärjestelmältä. Tulokset auttavat kehittämään uusia yksilöllisiä lääkehoitoja tappavaan munasarjasyöpään, kertoo Helsingin yliopisto tiedotteessaan.
Suomessa munasarjasyöpään sairastuu vuosittain 550 naista. Syöpä on tappava, ja siihen kuolee maassamme vuosittain 320 naista.
Syöpä voi edetä, jos se välttää elimistön immuunipuolustuksen. Syövän immunoterapia vahvistaa elimistön omaa puolustuskykyä syövälle ja näillä hoidoilla on saavutettu viime vuosina merkittäviä tuloksia.
Immunoterapian tulokset ovat tiedotteen mukaan kuitenkin olleet vaatimattomia munasarjasyövässä. Syynä on se, ettei ole tunnettu mekanismeja, joilla kasvain piiloutuu immuunijärjestelmältä.
Nyt Helsingin yliopiston tutkijat ovat saaneet uutta tietoa kasvain- ja immuunisolujen vuorovaikutuksesta munasarjasyövässä.
– Tutkimalla yksittäisiä soluja suoraan kudoksessa paljastimme, kuinka kasvainsolut piiloutuvat eri lailla syövän geenimutaatiosta riippuen, kertoo tiedotteessa väitöskirjatutkija Inga-Maria Launonen.
– Kun ymmärrämme paremmin, kuinka kasvaimen geenit huijaavat immuunijärjestelmää, voimme kehittää keinoja aktivoida elimistön oma immuunijärjestelmä tappamaan syöpäsolut, Launonen jatkaa.
Tuoreen tutkimuksen tulokset vahvistavat kasvain- ja immuunisolujen vuorovaikutuksen merkitystä uusien ja tehokkaiden hoitojen löytämisessä sekä oikeiden lääkkeiden valinnassa potilaille.
– Tutkimustulosten avulla voimme jatkossa räätälöidä yksilöllisiä immuuni- ja yhdistelmähoitoja, joilla on mahdollista jopa parantaa munasarjasyöpä, kertoo tiedotteessa tutkimuksen vastuukirjoittaja dosentti Anniina Färkkilä.