Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Näköislehdessä tänään | "Tässä on minun taakkani, jonka kannan" – Mia Heinonen menetti vauvansa vain viikkoja ennen laskettua aikaa

Kohtukuolema: Mia Heinosen kolmas raskaus sujui hyvin 36. viikolle asti. Yhtäkkiä vauvan sydänääniä ei enää kuulunutkaan. Poikavauva kuoli kohtuun vain viikkoja ennen laskettua aikaa. Synnytys oli Heinoselle hyvin traumaattinen kokemus.

Hän kuitenkin uskoo, että ihmiselle ei anneta enempää taakkaa kuin sen verran, minkä hän jaksaa kantaa.

– Ajattelin, että tässä on minun taakkani, jonka kannan.

Tiede: Suomessa päivätaivas näyttää siniseltä, ellei ole pilvistä. Tämä ei ole itsestäänselvyys kaikkialla maailmassa, muistuttaa Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Sini Tenhunen.

Mutta miksi taivas on nimenomaan sininen?

Matkat: Elina Nuortiella on kokemusta niin junamatkasta halki Siperian kuin leiriytymisestä järvenrannalle Uudessa-Seelannissa. Nuortie teki miehensä kanssa kolme pitkää reppureissua, jotka suuntautuivat eri puolille maailmaa. Kokemukset hän taltioi kirjoiksi.

Elokuvaaja: Lapsena Päivi Kettunen ei osannut ajatella, että sellaista ammattia kuin elokuvaaja on edes olemassa. Nyt hän on yksi ensimmäisistä naisjäsenistä Suomen Elokuvaajien Yhdistys F.S.C. ry:ssä ja useasti palkittu.

Lue liite tänään näköislehdestä.

Näköislehti kuuluu kaikkiin Sipoon Sanomien tilauksiin. Aktivoi lukuoikeutesi tästä.

Jos et vielä ole tilaaja, voit kokeilla Sipoon Sanomien verkkopalveluja kuukauden ajan hintaan 1 euroa / kuukausi. Kokeile kolme kuukautta!