Kelalle sattui tulostushäiriö – 25 000 jäi ilman opintotukipäätöstä, valitusaika alkaa uudestaan

Kela tiedottaa, että opintotuen päätöksiä on jäänyt lähettämättä joulukuussa asiakkaille. Tulostushäiriö aiheutti sen, että päätöksiä jäi lähettämättä peräti 25 000 kappaletta.

Kela lähettää tällä viikolla mainitut päätökset. Asiakkaat ovat saaneet päätöksen OmaKelaan jo joulukuussa. Jos opiskelijalla on ollut oikeus opintotukeen tammikuussa, tuki on maksettu päätöksen mukaan ajallaan.

Lisäksi saatekirjeessä kerrotaan päivämäärä, mihin asti päätöksestä voi valittaa. Valitusaika alkaa uudesta postituspäivästä. Jos opiskelija valittaa päätöksestä, hänen pitää mainita valituksessa, että on saanut päätöksen vasta helmikuussa 2022.

Lähettämättä jääneet päätökset ovat opintotuen päätöksiä, joissa tuki on tarkistettu vanhempien tulojen perusteella 1. tammikuuta alkaen.

Päätös tuli: Tartuntatautipäivärahaa voi jatkossa saada tavallisella lääkärintodistuksella – Kuulutko sinä ryhmään, joka voi saada päivärahan takautuvasti?

Kelaan soitettuja puheluita yhdistyi tunnin ajan yksityishenkilön numeroon, tässä syy

Ennalta tilatun Kela-matkan tulee toteutua

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut