Koronapandemian takapotkut ovat yhä mahdollisia, sanoo STM:n johtava asiantuntija

Epidemia on tasaantunut, kertoo johtava asiantuntija Liisa-Maria Voipio-Pulkki sosiaali- ja terveysministeriöstä.

– Emme kuitenkaan pysty ennustamaan, mitä lähiviikkoina tulee tapahtumaan. Tartuntapaine on yhä korkealla, sanoo Voipio-Pulkki.

Jätevesiseurannassa koronaperimän määrä on hänen mukaansa mukaan yhä korkealla.

– Käännettä laskuun ei näy koko valtakunnan tasolla. Viimeisen viiden mittauskerran perusteella taso on kääntynyt laskuun vain Helsingissä, muilla mittauspaikkakunnilla taso noussut tai pysynyt tasaisena, sanoo Voipio-Pulkki.

Hän osallistui STM:n ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronaviruspandemian tilannekatsaukseen.

Hyvää on se, että tehohoidon tarve on puolittunut alkuvuodesta. Erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla oli keskiviikkona yhteensä 359 potilasta. Se on hieman enemmän kuin viikko sitten. Teho-osastoilla oli yhteensä 30 potilasta. Heitä oli yhtä monta kuin viikko sitten.

Viime viikolla teho-osastoille tuli 32 uutta covid-19-potilasta, kun edellisellä viikolla vastaava luku oli 29.

– Erikoissairaanhoidossa tavanomaisilla vuodeosastoilla olevista koronapotilaista noin 30 prosenttia oli sairaalassa ensisijaisesti muun syyn takia.

Voipio-Pulkki korostaa, että virus löytää alttiin henkilön ennemmin tai myöhemmin. Takapotkut ovat yhä mahdollisia, kun yhteiskuntaa on vapautettu.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Otto Helve muistuttaa, että pandemia tulee olemaan osa meidän arkeamme.

Laaja etätyösuositus päättyy – Tätä se tarkoittaa

Novavax-rokotetta saadaan jakoon tällä aikataululla

Mainos: LähiTapiola Uusimaa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut