Eri puolilla Suomea todistettiin eilen hämmästyttävää näkyä: kirkas tulipallo lensi taivaan halki.
Epätavallisen kirkkaasta tulipallosta on tullut Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan Taivaanvahti-havaintopalveluun kymmeniä havaintoja pääkaupunkiseudulta Lappiin saakka. Sivustolla on ilmiöstä myös kuvia ja videoita.
Tulipallo näkyi taivaalla hieman kello 20 jälkeen ja pallo oli näkyvissä useita sekunteja. Alla olevassa videossa pallo alkaa näkyä noin 45 sekunnin kohdalla.
Kyseessä oli kirkas meteori, kertoo Jaakko Visuri Ursan tulipallotyöryhmästä.
– Se on syttynyt jossain 100 kilometrin korkeudessa ja sammunut muutaman kymmenen kilometrin korkeudessa. Se on havaittu isolla alueella Suomea. Nyt alamme katsoa, millainen rata sillä on ollut ja minne päin se on mahdollisesti mennyt.
Silmällä katsottuna voi näyttää, että tulipallo putoaa aivan lähipellolle, mutta tämä on Visurin mukaan näköharha. Hän arvioi, että jos eilen nähdystä tulipallosta on päätynyt osia maanpinnalle asti, ne ovat todennäköisesti itärajan toisella puolella.
Tulipalloja nähdään näin laajalla alueella Suomessa Visurin mukaan ehkä kerran vuodessa ja tämän kokoluokan tulipalloja esiintyy ehkä pari kertaa vuodessa.
– Mutta se, että sen näkee paljain silmin, se on jo paljon harvinaisempaa. Se on ehkä sellainen "once in a lifetime" -kokemus (kerran elämässä -kokemus).
Jos meteori olisi sattunut putoamaan Suomeen, sen löytäjä todennäköisesti näkisi tumman kiven.
– Edes kokenut tutkija ei pysty käsin sanomaan, onko se (meteori) vai ei, vaan aina pitää saada varmistus laboratorion kautta.
Tulipallosta uutisoi ensimmäisenä MTV.
Muokattu 22.3.2022 kello 10.43: Lisätty video ja siihen viittaava tekstiosuus.