Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääministeri Sanna Marin tapasi Ruotsin pääministerin Tukholmassa – Ruotsalaislehti: Magdalena Andersson haluaa Natoon, Marinin mukaan kyse on Suomen osalta viikoista

Suomen pääministeri Sanna Marin (sd.) on tavannut Ruotsin pääministeri Magdalena Anderssonin Tukholmassa. Käsittelyssä on ollut ainakin kysymys Nato-jäsenyydestä, jolle ruotsalaiskollega Svenska Dagbladetin tietojen mukaan haluaisi näyttää vihreätä valoa. Lehden mukaan Ruotsin sosiaalidemokraattinen puolue on päättänyt jo oman kantansa.

Andersson totesi yhteisessä tiedotustilaisuudessa, että Suomen ja Ruotsin suhde on lähentynyt selvästi helmikuun lopun jälkeen. Tuolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

– Oli aika, joka kesti 24. päivään helmikuuta asti ja sen jälkeen on tullut toisenlainen aika. Tuona aikana maiden välit ovat selvästi tulleet lähemmäksi, Andersson kommentoi.

Pääministeri Sanna Marinin (sd.) mukaan päätös Suomen Nato-jäsenyydestä on syntymässä nopeasti. Hallitus on pitämässä asiasta erillisen tiedotustilaisuuden myöhemmin iltapäivällä. Marinin mukaan mahdollisessa Nato-prosessissa on riskejä, mutta päätös syntyy pääministerin mukaan tarvittaessa nopeasti.

– Puhutaan siinä tapauksessa viikoista, ei kuukausista, Marin kommentoi.