Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Viivästyneitä palkkoja, väärin maksettuja lisiä – Hoitajien ja pelastajien palkanmaksu meni sekaisin Vantaalla: "Kaikki ovat ihan hiilenä"

Hoitaja Päivi Uustalo keskeytti tammikuussa kolme kertaa vapaapäivänsä, koska hänen työpaikallaan kehitysvammaisten asumisyksikössä ei ollut riittävästi työntekijöitä. Vantaan kaupunki on luvannut maksaa jokaisesta tällaisesta hälytyksestä 70 euroa.

– Palkanlaskennasta sanottiin, että niitä maksetaan 14. tai 29.4. palkoissa, mutta kukaan ei ole vielä saanut niitä. Seuraava vastaus oli, että ei tietoa hälytysrahoista.

Huhtikuun palkassa Uustalo sai 25 tunnin ylityökorvaukset, vaikka oli tehnyt ylitöitä vain 5 tuntia.

– Laitoin siitä sähköpostia, mutta kukaan ei kommentoinut mitään muuta kuin että järjestelmä on vaihtunut ja että tilanne korjaantuu jossain vaiheessa. On kuitenkin aika paljon rahaa, että jossain kohtaa maksetaan 20 tuntia ylimääräistä ja sitten jossain vaiheessa se otetaan pois.

Uustalo ei ole yksin, vaan työpaikan whatsapp-ryhmä on käynyt kuumana siitä lähtien, kun Vantaan sote- ja pelastushenkilöstön palkanmaksu siirtyi kaupungin järjestelmästä Husin HR- ja palkkajärjestelmiin 1. huhtikuuta.

– Kaikki ovat ihan hiilenä. Niillä, jotka eivät ole vakituisessa työsuhteessa, on saattanut jäädä peruspalkka saamatta ja on tullut vain lisiä. Tai ihmisillä, joiden veroprosentti on 19, onkin yhtäkkiä lähtenyt palkasta veroa 60 prosenttia, Uustalo luettelee.

Järjestelmän vaihdos koskee noin 4 600:aa Vantaan sote-työntekijää ja Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen työntekijää.

– Sosiaali- ja terveyspalveluita edustavat luottamusmiehet, pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat saaneet tästä yhteydenottoja koko huhtikuun ja toukokuun, kertoo hoitajajärjestö Tehyn Vantaan-pääluottamusmies Kirsi Mäkilaine.

Luottamusmiehet, pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut ovat saaneet tästä yhteydenottoja koko huhtikuun ja toukokuun.

Tehyn pääluottamusmies Kirsi Mäkilaine, Vantaa

Hänen mukaansa suuri osa epäselvyyksistä ei edes ole tullut luottamusmiehille tai työsuojeluvaltuutetulle asti, vaan ne on hoidettu esimiesten voimin.

Mäkilaineen mukaan ongelmia on ollut kaikessa, mikä liittyy palkanmaksuun. Palkkoja on esimerkiksi maksettu väärin tai etenkin viiveellä.

– Kaikkein räikeimpiä tapauksia, joissa työntekijä on saanut palkkaa vain hyvin vähän tai palkka on jäänyt saamatta, olemme saaneet korjattua Vantaan palkanlaskennan kautta hyvinkin nopeasti. Pienempien puutteiden korjaus on jäänyt Hus Asvialle, ja hehän olivat lakossa viime viikon. Tämä on hankaloittanut korjaamista.

Vantaan kaupungin henkilöstö- ja konsernijohtaja Kirsi-Marja Lievonen näkee uudistuksen onnistuneen kohtuullisen hyvin.

– Aina, kun palkanmaksu- ja HR-järjestelmä muuttuu isossa organisaatiossa, siirtyy satoja tuhansia erilaisia tietoja järjestelmästä toiseen. Silloin jokaisen tiedon pitää olla oikealla paikalla oikeassa järjestelmässä. Esimiesten pitäisi osata täyttää oikeita lomakkeita ja ilmoittaa muutokset oikealla tavalla. Sitten varmaan sataprosenttisesti kaikki menisi oikein. Näinhän ei elävässä elämässä koskaan tapahdu, Lievonen sanoo.

Päivi Uustalo on ongelmista käärmeissään.

– Tein nyt ihan selkeän päätöksen, jonka kerroin esimiehellenikin, että en tule töihin enää yhdeltäkään vapaalta. Minulta puuttuu kolme kertaa 70 euroa. Jos sitä ei ole kertaakaan saanut niin kyllä se minulle on sellainen juttu, että en todellakaan enää vaivaudu. Vapaapäivä on kuitenkin vapaapäivä.

Kirsi-Marja Lievosen mukaan syy tammikuisten lisien viivästymisen pitäisi selvittää.

– Kyllähän tuollaisten pitäisi olla aikoja sitten maksettu.

Palvelupäällikkö Terhi Karppinen Hus Asviasta sanoo, että kaikki työaikalisät, jotka Husin työaikajärjestelmän kirjausten perusteella piti maksaa, on maksettu.

– Peruspalkoissa on tehty joitakin korjauksia. Sitä mukaa kun niitä on tullut ilmi, henkilöille on tehty niin sanottuja pikapalkkoja. Kaikki ovat kyllä saaneet palkkansa. Ei ole tiedossa mitään isoa häiriötä. HR- ja palkkajärjestelmämuutokset ovat isoja muutoshankkeita, joissa toiminnan ja tietojärjestelmien vakiinnuttaminen vie hetken.

Karppisen mukaan hämmennystä on aiheuttanut se, että Vantaan hoitajat saavat lisiään nyt kahdesta eri järjestelmästä: ennen 1. huhtikuuta ansaitut lisät tulevat Vantaan järjestelmän kautta ja sen jälkeen Husin.

– Henkilöt saavat ylimenokauden kaksi palkkalaskelmaa eli Vantaan ja Husin palkkajärjestelmästä. Tässä on sitten ollut hämmennystä siitä, mitä eri järjestelmistä maksetaan, kun viesti kahdesta palkkajärjestelmästä ei ole saavuttanut kaikkia.

Myös Vantaan Lievonen sanoo, että osa työntekijöistä ei ole hoksannut, että palkkakuitteja on kaksi ja ne ovat verkkopankissa eri paikoissa.

Perjantain 13. toukokuuta palkanmaksusta jäävät Karppisen mukaan pois ne lisät, jotka kirjataan järjestelmään palkanlaskennassa käsin. Tämä johtuu siitä, että suurin osa palkanlaskennan työntekijöistä osallistui viimeviikkoiseen JAUn lakkoon.

Vantaa on ainoa kaupunki, jonka sote-työntekijöiden palkat maksetaan Husin järjestelmän kautta.

Kirsi Marja Lievosen mukaan Vantaa halusi siirtyä Husin järjestelmään, koska kaupungin muut työntekijät ovat siirtymässä uuteen Sarastia Oy:n järjestelmään. Kun oli jo tiedossa, että hyvinvointialueet toteutuvat, siihen siirtyviä työntekijöitä ei nähty järkeväksi siirtää kaupungille tulevaan järjestelmään.