Perinteet tulivat hyvin muistoihin, kun Sipoon Moottorikerho onnistui loistavasti järjestelyissä EM-Enduron ja SM-kisan osalta. Takavuosina sipoolaisseurassa oli lukuisia kansainvälisesti menestyneitä kuskeja. Tällä kertaa aivan terävimpään kärkeen ei tullut järjestävän seuran kuski, mutta kylläkin suomalainen, sillä Eero Remes otti yleiskilpailun voiton molempina päivinä.
Sipoolainen kotiradalla ajanut Hugo Svärd väläytteli vauhtiaan ja oli J1-junioriluokassa päätöspäivänä EM-kolmonen.
Järjestävän seuran Kimi Koskinen ajoi päätöspäivänä J1-luokan viidenneksi.
Ensimmäisen EM-kisapäivän junioreiden J1-luokan voiton otti Sipoon Svärd. Toinen sija
meni Italiaan Carlo Minotille. Koskinen ajoi vahvasti ja oli kuudes.
Svärd oli lopulta tyytyväinen suoritukseensa.
Hienoa ajaa kovatasoinen kisa kotiradalla.
Hugo Svärd
– Tämä oli aivan mahtava kokemus päästä ajamaan kovatasoinen kisa kotiradalla. Ajoin kyllä niin tarkasti ja lujaa, kuin osasin, mutta pidin myös hauskaa radalla. Kuulin kyllä hyvin monessa paikassa, kun tutut kannustivat minua ajamisessa. Siinä mielessä on hauskaa, kun moni näki nyt ajamistani. Ja kun sai myös vertailla omaa vauhtiani sarjan kärkikuskien menoon. Olen kaikin puolin tyytyväinen EM-sijoitukseen. Toki tämä oli myös SM-osakisa, jossa sijoituin lopulta SM-hopealle A1-luokassa. SM-sarjassa oli pari keskeytettyä kisaa, joten ihan hyvä tulos siihen nähden.
Koskisella oli taas eri lähtökohdat, sillä motocrossiin keskittynyt kuski halusi osallistua kotikisaan. Koskisen ajotaidon huomasivat myös italialaiset, joka ihastelivat Koskisen pohja-aikaa toisen päivän pätkällä. Kun selvisi, että nuorukainen on crossikuski päälajinaan, niin toivottivat herran enemmän enduron pariin.
– Alla oli Päijänne-ajon jälkeen kaksi enduron harjoitusta kovalla pinnalla. Kaksi vitossijaa kansainvälisessä seurassa on crossi-kuskilta hyvä saavutus. Oli kyllä hauskat kaksi päivää ja nautin tästä kisasta. Voitin tässä kisassa B-luokan ja nousen ensi kaudeksi A-luokkaan. Siinä mielessä hyvä kokemus ja ajo sujui koko ajan aivan loistavasti. Pari kertaa ketjut lähtivät pois paikaltaan, mutta sen kummempaa ei tapahtunut. Kaikki kolme pätkää olivat monipuolisia ja hyviä, extreme oli haastava, mutta hauska, Koskinen mietti.
Koskinen sai myös SM-sijoituksia E1-luokassa. Sijat kolme ja neljä ovat noviisille loistava suoritus.
– Nyt keskityn tulevan viikonlopun SM-motocrossiin. Tampereella ajetaan kaksi lähtöä, niin sinne seuraavaksi.
EM-Enduron radalla Kimi Koskinen selvitti kivikkoiset pätkät vauhdilla. Timo Pasanen
Kolmas erikoiskoe kulki Mikael Miettisen kotipihalla Iso-Helson tilalla. Miettinen ajoi tasaisesti EM-kisaa molempina päivinä. Kahdesti yhdeksänneksi ajanut Miettinen on rakentanut isänsä Pasin kanssa Pornaisiin heidän kotitilalle jopa MM-mitat täyttävän extreme-osuuden.
– Olemme saaneet erittäin hyvää palautetta järjestäjiltä, että rakentamamme osuus täyttää jopa MM-sarjan kriteerit. Olemme rakentaneet rataa vuosien ajan pikkuhiljaa ja tuntuu hienolta olla EM-kisanäyttämö. Toki mahtava määrä talkoolaisia on ollut apunamme, että kisapaikka on kunnossa ja rataa pystyttiin ajamaan, Pasi Miettinen sanoi.
– Minua kyllä jännitti ensimmäisenä päivänä, kun pääsi ajamaan kisaa kotiradalla. Vaikka sen tuntee aika hyvin, niin silti kaikkea voi tapahtua. En ole enää panostanut lajiin sillä tavalla, kuin aiemmin. Työt ja perhe vievät nyt aikaa, niin ajohommat ovat vähän vähäisiä. Pääsi kuitenkin kisan läpi ilman suurempia ongelmia, niin pitää olla tyytyväinen. Oli mahtavaa ajaa kotiyleisön edessä ja kannustusta tuli kyllä koko ajan, aivan mahtavaa, Mikael Miettinen sanoi.
Mikael on ollut myös talkoolaisena kisajärjestelyissä.
– Täytyy sanoa, että SiMK väki on tehnyt huikean määrä töitä kisan eteen. Hauskaa on se, että hyvää palautetta on tullut kisan aikana ja sen jälkeen. Meillä on kotona aina suhtauduttu positiivisesti moottoriurheiluun, Mikael kiittelee perhettään.
Korjattu: 25.7. kello 13.22. J1-luokan ensimmäisen ajopäivän sijoitukset.
EM-Enduron radalla Kimi Koskinen selvitti kivikkoiset pätkät vauhdilla. Timo Pasanen