Perseidien tähdenlentoparvi luokitellaan usein yhdeksi vuoden näyttävimmistä valoilmiöistä. Tänä vuonna Kuu haittaa loisteellaan himmeimpien tähdenlentojen näkymistä. Tällä viikolla perseideistä on saatu nauttia koko viikon ajan, ja aktiivisin kuvio asettuu lauantain aamuyöhön.
Perseidien meteoriparvesta on tehty havaintoja jo kahden tuhannen vuoden ajan. Varhaisimmat havainnoista ovat peräisin Itä-Aasiasta.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo tiedotteessaan, että osa parven meteoreista on kuitenkin melko kirkkaita, ja Kuu on taivaalla matalalla. Perseideistä saattaa jäädä taivaalle hetkeksi vana, ja jotkut saattavat näyttää punertavilta.
Meteorien havaitseminen on Ursan näkemyksen mukaan sitä helpompaa, mitä pimeämpi taivas on ja mitä vähemmän siellä on pilviä. Koska pohjoisen yöt ovat edelleen hyvin valoisia ilman Kuun vaikutustakin, perseidejä näkyy käytännössä vain Oulun eteläpuolella. Tähdenlentoja näkyy eniten aamuyöllä, mutta niitä voi nähdä heti pimeän laskettua, mikäli taivas on selkeä. Parveen kuuluvia tähdenlentoja on alkanut näkyä jo heinäkuun puolivälistä lähtien, ja niitä näkyy harvakseltaan vielä muutama viikko aktiivisimman vaiheen jälkeenkin.
Millä tavalla perseidejä voi parhaiten seurata? Ursa suosittelee, että niitä kannattaa katsoa makuulta, vaikkapa makuualustan päältä parvekkeelta.