Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Auringonkukkia pääsee taas poimimaan Nikkilässä ja Söderkullassa – poimi kuitenkin kohtuudella

On jälleen se aika kuin loppukesän ikisuosikki auringonkukka aloittaa kukintonsa. Sipoossa keltaruskeita kaunottaria pääsee ihailemaan ja poimimaan kunnan maisemapelloilta.

– Auringonkukat kukoistavat kesän lopusta alkusyksyyn. Niiden huippukukinta-aika kestää vain muutaman viikon, joten on parasta vierailla auringonkukkapelloilla jo tällä viikolla, kunnan tiedotteessa opastetaan.

Sipoossa on kaksi kaikille avointa maisemapeltoa. Nikkilässä auringonkukat on istutettu Jokilaakson puistoalueen ja Jokipuiston tuntumaan Runeberginkujan varrelle. Söderkullan auringonkukkapellon löytää puolestaan Hansaksentien ja Hansaksenkaaren risteyksestä Söderkullan kartanoa vastapäätä.

Auringonkukkia saa poimia molemmilta pelloilta vapaasti ja maksutta. Toivottavaa kuitenkin on, että kukkia poimittaisiin kohtuudella omaan käyttöön.

Toki kukkia on mahdollisuus mennä vain ihailemaan tai ottamaan vaikka itsestään kuvan keltaisen kukkameren keskellä.