Puutiaisten aktiivisuus on edelleen vilkasta Etelä-Suomessa, varoittaa Turun yliopisto.
Alkukesällä tutkijat saivat Punkkiliven käyttäjiltä kyselyitä poikkeukselliselta näyttäneestä havaintotilanteesta, kun Oulun seudulla puutiaishavaintoja oli ilmoitettu reilusti Turun seutua enemmän. Alkukesän jälkeen Turun seudun kokonaishavaintomäärät ovat kuitenkin ohittaneet Oulun.
Oulussa tavataan lähinnä taigapunkkia, jonka aktiivisuus loppuu kesäkuun lopulla. Tutkijatohtori Jani Sormusen mukaan alueilla, joilla taigapunkki on valtalaji, yli 80 prosenttia vuoden havainnoista tulee huhti-kesäkuussa. Alueilla, joilla puutiainen (Ixodes ricinus) on valtalaji, huhti-kesäkuun osuus on vähän alle 50 prosenttia. Etelä-Suomen puutiaisalueilla aktiivisuus saattaa jatkua pitkälle syksyyn.
Tutkijan mukaan lajien välillä ei hirveästi ole eroja niiden levittämien tautien riskissä, mutta taigapunkit ovat ilmeisesti hieman aggressiivisempia, eli ne tarttuvat herkemmin eläimiin ja ihmisiin.
Punkkiliven havaintokartalle on kesällä julkaistu uusi ominaisuus. Nyt havaintokartalla on mahdollista tarkastella kuntakohtaisia tietoja punkkien esiintyvyydestä pohjautuen vuoden 2021 raportoituihin havaintoihin sekä kyseessä olevan kunnan asukaslukuun. Vuonna 2021 Punkkiliveen raportoitiin kaiken kaikkiaan lähes 80 000 punkkihavaintoa.
Tänä vuonna sivustolle on raportoitu jo yli 67 000 punkkihavaintoa ja sivustolla on vierailtu yli 300 000 kertaa, mikä on lähes kaksinkertainen vierailumäärä viime vuoteen nähden. Tutkijat ovat tyytyväisiä palvelun aktiiviseen käyttöön, mutta toivovat Punkkiliven käyttäjien edelleen jatkavan havaintojensa raportoimista joka kerta puutiaisen kohdatessaan.