Kuluttajaliitto haluaa sähköenergian hintakeskustelussa kiinnittää huomion siihen, mitä naapurimaassamme Norjassa on tehty ja mitä Ruotsissa nyt ollaan tilanteen ratkaisemiseksi tekemässä.
Liiton mukaan kuluttajan maksaman sähkön hinnalle asetettu kohtuulliseksi arvioitu hintakatto olisi yksiselitteinen ja selkeä suoja kuluttajille.
Liitto kertoo tiedotteessaan, että monet poliitikot puolueineen ovat viime aikoina kertoneet ehdotuksiaan siitä, miten suomalaisten sähkölaskut saadaan pidettyä edes jollakin tasolla siedettävinä tulevana talvena.
– Tämä niin sanottu ”Norjan malli” on suhteellisen yksinkertainen. Siinä valtio takaa maksavansa valtaosan sähkön hinnasta, joka ylittää tietyn, kohtuulliseksi katsotun hintakaton. Toisaalta tämä valtion maksuosuus koskee enintään rajattua sähkön määrää kuukaudessa. Jos kuluttaja käyttää sähköä yli tuon määrän, maksaa hän ylimenevästä osasta normaalin markkinahinnan, sanooKuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell tiedotteessa.
Kuluttajaliiton mukaan valtiolle Norjan mallista toki koituu kuluja, mutta niitä voidaan ainakin osittain kattaa valtion ennakoitua suuremmiksi koituneista sähkön ja muiden hyödykkeiden arvonlisäverotuotoista, jotka inflaatio on aiheuttanut.
Liiton mukaan myös hyvätuloisimmat kuluttajat voitaisiin rajata ulos näistä tukitoimista kansallisen tulorekisterin tietojen perusteella ja tämä malli voitaisiin ottaa käyttöön myös vain lämmityskaudella, eli kylmimpinä kuukausina, jolloin sähköä kuluu huomattavasti enemmän.
– Tässä Norjan mallissa, jonka siis myös Ruotsin hallitus haluaa nyt ottaa käyttöön, on selkeä ja yksiselitteinen suoja kaikille kuluttajille, Beurling-Pomoell toteaa tiedotteessa.