Motocross
SM-motocrossin viimeistä edellisessä osakilpailussa Alavudella MX2-luokan valtias molemmissa lähdöissä oli Kimi Koskinen.
Ensimmäiseen erään starttipuomille saapui 20 kilpailijaa. Tällä kertaa puomilta sai lähes sen paikan, jonka halusi. Puomin kaatuessa sarjan pistejohtaja Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen ampui kärkeen ja nykäisi saman tien melkoisen eron muihin.
Tiukimmin Koskisen kanssa mestaruudesta taisteleva Mauno Nieminen puolestaan epäonnistui startissa ja useampi
kierros kului, ennen kuin Nieminen nousi toiseksi. Kolmossijasta käytiin monen kuljettajan voimin tiukkaa kisaa ja paikka vaihtui useaan kertaan. Pisimmän korren veti lopulta Kasper Kangasniemi.
– Kyllä kisaa edeltävä viikonloppu vielä vaikutti ajoon. Heti palautuminen käyntiin, että jaksan ajaa toisen erän kunnolla, erän voittanut Koskinen arvioi.
Toisessa erässä Kimi Koskinen starttasi jälleen hyvin ja samoin teki nyt Mauno Nieminen, joka jahtasi Koskista aivan tosissaan. Kolmossijasta kisasivat puolestaan Kasper Kangasniemi ja Eliel Lehtinen.
Kärkikaksikon voittotaistelu päättyi erän loppupuolella, kun Nieminen päätti tyytyä kakkossijaan ja antoi periksi. Erän voitto
siis Koskiselle ja kakkossija Niemiselle. Kolmossijasta taistelu jatkui kuitenkin loppuun asti ja tuo taistelu päättyi Kangasniemen eduksi.
Näin toisen erän järjestys oli sama kuin ensimmäisessäkin erässä ja samassa järjestyksessä kolmikko nousi myös podiumille.
– Kyllä jäi hyvä fiilis, mutta kyllä oli rankkaakin. Välillä jo ajattelin, että kun eroa ei tule millään, että kohta tässä kyllä selkäranka katkeaa. Koville otti, Koskinen myönsi.
MX2 luokassa porvoolainen Wiljam Malin oli loppupisteissä 18. Ensimmäisestä erästä sija 17 ja 4 pistettä ja toiseen erään Malin ei enää startannut.
MX1 luokassa porvoolainen Valtteri Malin oli yhteispisteissä kahdeksas. Ensimmäisessä lähdössä hän oli 11. ja toisessa hienosti kuudes. SiMK ikämies Alexander Wiik oli loppupisteissä kymmenes.