Pikkulasten hengitystieinfektioita oli viime syksynä yli puolet enemmän kuin ennen koronaa. Asiasta kertovat Pohjola Vakuutuksen tiedot.
Tilanne ei ole nytkään helpottamassa. Tulevasta syksystä odotetaan viime syksyn kaltaista tai jopa kovempaa.
– Tilastojen mukaan pieni lapsi sairastaa yleensä 5–10 hengitystieinfektiota vuodessa. Kun otetaan huomioon, että yksi tauti kestää noin viikon, lasten sairastelut näkyvät myös työpaikoilla, Pihlajalinnan lastenlääkäri Joakim Janér sanoo tiedotteessa.
– Kesän jälkeinen sairastelu on selkeästi alkanut. Korona-aikana ihmiset eristäytyivät enemmän, joten taudit eivät päässeet leviämään päiväkodeissakaan samalla tavalla. Koronan helpottaessa influenssatapausten määrä kasvoi rinta rinnan sosiaalisten kontaktien määrän kanssa, Janér jatkaa.
Pandemia-aika oli selvityksen mukaan poikkeus lasten infektioihin, sillä ne vähenivät selvästi. Ensimmäisen koronavuoden 2020 syksyllä pikkulasten hengitystieinfektiot putosivat lähes neljänneksen vuoden 2019 tilanteeseen verrattuna. Viime syksynä määrät vastaavasti kasvoivat.
– Viime vuoden syksyllä nähtiin iso hyppäys, kun lasten hengitystieinfektioista johtuvia lääkärikäyntejä oli yli puolet enemmän kuin vuonna 2019. Ensimmäisillä koronavuosilla oli varmasti suuri merkitys näissä muutoksissa, Pohjola Vakuutuksen henkilövakuuttamisesta vastaava johtaja Atte Erkamo sanoo tiedotteessa.
Viime vuoden syksy osoitti, että sairastelun taso on yleisesti palautumassa ennalleen. Lasten hengitystieinfektioiden ja niiden korvaushakemusten kasvu on kuitenkin ollut erityisen kovaa. Se on ylittänyt koronaa edeltäneen tason reippaasti.
– Tuleva syksy tuskin tuo helpotusta edellisvuoteen verrattuna. On tärkeää muistaa korona-aikanakin tutuksi tullut hyvä käsihygenia ja sairastaminen kotona, Erkamo sanoo tiedotteessa.