Nuorten itsetuhoisuuteen liittyvien keskustelujen määrä on kasvanut Mieli ry:n kriisipuhelimessa ja Sekasin-chatissa. Kuluvana vuonna Itsemurhien ehkäisykeskuksen asiakkaista kolmannes on ollut 18–29-vuotiaita nuoria, kertoo Mieli ry tiedotteessaan.
Tänä vuonna lähes 300 Kriisipuhelimeen soittanutta nuorta on ollut päivystäjän mukaan akuutissa itsemurhavaarassa. Itsemurhavaara arvioidaan suureksi, mikäli soittajalla on konkreettinen suunnitelma tai tuore itsemurhayritys takana.
Pitkittynyt koronapandemia, Venäjän hyökkäyssota ja ilmastokriisi ovat heikentäneet nuorten hyvinvointia, eikä tilanne näytä helpottaneen.
Mieli ry:n tilastojen mukaan nuorten itsetuhoisuuteen liittyvät keskustelut Kriisipuhelimessa ovat edelleen lisääntyneet.
Tänä vuonna tammi-elokuussa 18–29-vuotiaiden kanssa käytiin 13 prosenttia enemmän itsetuhoisuutta koskevia keskusteluja kuin samaan aikaan viime vuonna. Sama kehitys näkyy 12–29-vuotiaille suunnatussa Sekasin-chatissa.
Kriisipuhelimessa nuorten naisten kanssa käydyt keskustelut itsetuhoisuudesta lisääntyivät samalla ajanjaksolla lähes viidenneksellä.
Kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää vietetään 10. syyskuuta. Itsemurhien ehkäisypäivän tavoitteena on lisätä tietoa itsemurhista ja vähentää itsemurhiin liittyvää stigmaa.