Koronavirus ei edelleenkään ole hellittänyt otettaan suomalaisista, sillä viruksen ilmaantuvuus on alkaneen syksyn aikana kääntynyt uudelleen nousuun.
Asiasta kertoi tänään sosiaali- ja terveysministeriö tiedotustilaisuudessaan.
Nyt koronan vuoksi sairaaloihin joutuneet koronapotilaat päätyvät aiempaa useammin perusterveydenhuollon vuodeosastoille. Lisäksi koronaan sairastuneet ovat nyt aiempaa iäkkäämpiä ja heikkokuntoisempia.
Tiistain lukujen valossa korona liittyy 749 potilaan sairaalahoitoon. Heistä 340 on sairaalahoidossa juuri koronan takia ja 289 on tullut hoitoon muun syyn takia. Epävarmoja tapauksia on kaikkiaan 120.
Ministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalainen arvioi, että vakavien tapausten määrällinen kasvu johtuu kaikkien tartuntojen kasvusta.
Vakavan taudin riskiryhmään kuuluvia pyritään sosiaali- ja terveysministeriön mukaan suojaamaan syksyn aikana uusilla rokoteannoksilla, joiden olisi hyvä ajoittua influenssarokotusten antamisen yhteyteen.
Ministeriön oman arvion mukaan rokotukset suojaavat erittäin hyvin vakavammilta tautimuodoilta, mutta ne eivät silti estä tartuntoja tehokkaasti koko väestön keskuudessa.
Tartuntariskiä voi ministeriön ohjeistuksen mukaan pienentää hyvillä hygieniakäytännöillä ja pysymällä kotona, jos potilas on sairastunut akuuttiin hengitystieinfektioon.