Tulevan talven säätä ei ole vielä mahdollista luotettavasti ennustaa. Asiasta huomauttaa Ilmatieteen laitos tiedotteessaan. Ilmatieteen laitoksen mukaan pitkän ajan ennusteet kertovat tulevien kuukausien keskimääräisistä sääolosuhteista, mutta ensi talven pakkaslukemia ja sähköntarvetta ei mikään säämalli pysty vielä luotettavasti ennustamaan.
Viimeisimmän kuukausiennusteen mukaan 10.10.–6.11. koko maassa on tavanomaista lauhempaa. Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) ennusteiden perusteella ei voi kuitenkaan tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä tulevan talven säästä. Korkeilla leveysasteilla, kuten Suomessa, sään vaihtelevuus on luonnostaan suurta, mikä vaikeuttaa pitkän ajan ennusteiden tekemistä.
– Vielä on liian aikaista ennustaa, tuleeko talvesta kylmä vai leuto, korostaa toimialajohtaja Juhana Hyrkkänen Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.
Suursäätila, kuten suihkuvirtaukset tai pidemmäksi aikaa paikalleen jäävät matala- tai korkeapainealueet, vaikuttaa sekä energian kulutukseen että sen tuotantoon.
– Esimerkiksi Skandinavian yllä oleva sulkukorkeapaine voi aiheuttaa talvella pitkän pakkasjakson ja lisätä lämmitystarvetta, Hyrkkänen sanoo tiedotteessa.
Sulkukorkeapaineen vaikuttaessa säähän tuulet ovat usein heikkoja, mikä vähentää tuulienergian tuotantoa.
– Pitkän ajan ennusteet eivät yleensä kerro onko talvi kylmä vai leuto vaan sen, kuinka suurella todennäköisyydellä talvi on kylmä tai leuto, toteaa tutkimusprofessori Alexey Karpechko Ilmatieteen laitokselta tiedotteessa.