Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jättisuosittu kansalaisaloite tyrmättiin eduskunnassa – Edes yli 65 000 kannattajaa ei riittänyt päättäjille

Ilotulitusten haittojen vähentämiseen pyrkivä Rajat räiskeelle -kansalaisaloite on tyrmätty eduskunnan talousvaliokunnassa.

Aloite joutui odottamaan käsittelyvuoroaan talousvaliokunnassa reilut kaksi ja puoli vuotta. Jo marraskuussa 2019 valiokuntaan jätettyä aloitetta koskeva mietintö on nyt viimeinkin valmistunut.

Talousvaliokunta päätyi lykkäämään haittojen rajoittamista pitkälle tulevaisuuteen.

Rajat räiskeelle -kansalaisaloite avattiin joulukuussa 2018. Aloitteen tavoitteena oli vähentää ilotulitteista ihmisille, eläimille ja ympäristölle koituvaa vahinkoa sallimalla luokkiin F2 ja F3 kuuluvien tuotteiden käyttö siirtymäajalla vain ammattilaisille.

Lakiesitys keräsi jo kuukaudessa vaadittavat 50 000 allekirjoitusta ja kaikkiaan aloitetta kannatti yli 65 000 kansalaista. Aloite eteni eduskuntaan ja merkittiin saapuneeksi talousvaliokuntaan marraskuussa 2019.

Talousvaliokunnan mietintö aloitteesta valmistui kaksi viikkoa sitten, 4. lokakuuta. Valiokunta on päätynyt ehdottamaan eduskunnalle aloitteen hylkäämistä.

Lue lisää: Älä hössötä paukkuaralle koiralle – muista nämä asiat uudenvuoden juhlinnassa eläinten kanssa

Valiokunta ehdottaa, että työ- ja elinkeinoministeriö selvittää eri vaihtoehtoja ilotuliteturvallisuuden parantamiseksi ja ilotulitehaittojen vähentämiseksi, ryhtyy selvitysten perusteella tarvittaviin toimenpiteisiin ja antaa talousvaliokunnalle selvityksen tarkastelun tuloksista.

– On surullista, että ilotulitteiden aiheuttamat haitat saavat nyt edelleen jatkua. Tarvittavien muutosten voimaantuloon kuluu nyt väistämättä vuosia ja joka vuosi tuo lisää vammautuneita ihmisiä sekä tulipaloja, haittaa näkövammaisille, saasteita ympäristöön ja kärsimyksiä lemmikeille ja luonnoneläimille, pahoittelee Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen entinen puheenjohtaja Hannele Luukkainen yhdistyksen tiedotteessa.

OIKAISU 17.10. kello 13.42: Asiasta kertoi ensin eduskunnan talousvaliokunta, ei Helsingin eläinsuojeluyhdistys.