Matkatoimisto Detur on maanantai-iltana kertonut hakeutuvansa konkurssiin. Deturin mukaan aurinkolomien markkinat eivät ole elpyneet siten kuin aiemmin oli arvioitu.
Yrityksen mukaan tilanteeseen on johtanut myös käyttökustannuksien kasvu sekä lentopetrolin hinnan vaikeasti arvioitavissa oleva hintakehitys.
Matkatoimisto neuvoo nettisivuillaan, miten asiakkaiden tulisi sen mukaan toimia.
– Ne matkustajat, joiden matkat peruutetaan tai joiden matka on jo peruutettu, voivat saada maksetun summan palautuksen, mikäli maksu on tehty luottokortilla, nopeimmin riitauttamalla summa pankin tai luottoyhtiön kanssa, mikä on yleensä lyhyempi reitti ja nopein käsittelyaika saada palautus, muistuttaa Detur.
Matkustajat voivat Deturin mukaan myös hakea korvausta Ruotsissa olevan vakuuden kautta tai jättämällä hakemuksensa konkurssipesän hoitajalle. Prosessi ja käsittelyaika on tällöin yleensä pidempi.
Suomen kilpailu- ja kuluttajavirasto kertoi maanantai-iltana selvittävänsä tilannetta ja antavansa toimintaohjeita tänään tiistaina.