Maksuhäiriömerkintöjen säilytysaika lyhenee joulukuun alusta lähtien. Jatkossa maksuhäiriömerkintä poistuu kuukauden kuluessa siitä, kun luottotietoyritykset ovat saaneet tiedon maksun suorittamisesta.
Muutos on historiallinen, sillä tähän saakka maksuhäiriömerkintä on säilynyt velan maksamisenkin jälkeen jopa kahdesta neljään vuotta.
Merkintä on vaikuttanut sen saajien elämään monin tavoin. Se on vaikeuttanut uuden luoton tai luottokortin saamista, uuden vakuutuksen ottamista, osamaksusopimuksien tekemistä, uuden puhelin- ja nettiliittymän avaamista tai uuden vuokra-asunnon saamista.
Muutos johtuu siitä, että uusi luottotietolaki tulee voimaan. Jatkossa positiiviseen luottotietorekisteriin kerätään tietoa luotonantajien myöntämistä luotoista ja sen tarkoituksena on esimerkiksi torjua ylivelkaantumista.
– Kyllä tämä kieltämättä on suuri muutos monille suomalaisille, sillä maksuhäiriömerkintä koskee tällä hetkellä yli 386 000 henkilöä, kertoo Asiakastieto Oy:n viestintäpäällikkö Ville Kauppi.
Lisäksi uusi maksuhäiriömerkintä ei jatkossa enää pidennä maksuhäiriömerkinnän säilytysaikaa, vaan jokaisen merkinnän säilytysaika on itsenäinen.
– Uudella lailla pyritään vaikuttamaan myös siihen, että häiriömerkinnän saaneet maksaisivat velan nykyistä nopeammin pois. Kun tähän saakka merkinnät ovat säilyneet vuosien ajan, monet merkinnän saaneet eivät välttämättä ole olleet innokkaita lyhentämään velkaansa, Kauppi kertoo.
Maksuhäiriön ilmoittajalla on lakisääteinen velvoite ilmoittaa maksun suorittamisesta rekisteriin.
Tieto saatavan suorittamisesta voidaan tallettaa luottotietorekisteriin, kun maksuhäiriötiedon ilmoittaja on kertonut maksusta luottotietoyhtiölle.
Velallinen voi myös itse pyytää luottotietoyritystä kertomaan rekisterinpitäjälle, että velka on suoritettu. Tällöin maksun suorittamisesta on esitettävä luotettava selvitys.