Aina ei Joulupukin säkki sisällä mieluista lahjaa, vaan lasten jouluksi saamat lahjat voivat olla suorastaan terveydelle vaarallisia.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti 22 joulun suosikkilelua Tullilaboratoriossa, ja neljästä lelusta löytyi tukehtumisvaaran aiheuttava puute.
Vaarallisia leluja ovat esimerkiksi Huggy Wuggy-pehmolelu, RC-pehmoauto ja nallepehmolelu, josta irtosivat silmät.
Lisäksi yhdestä leluna myytävästä dronesta löytyi lyijyä. Tukes kehottaa poistamaan kyseiset lelut lasten käytöstä. Tukes on velvoittanut maahantuojia poistamaan vaaralliset lelut ja dronen markkinoilta.
Tukes valitsi testattavia leluja markkinoilta hyvin monipuolisesti.
– Mukana oli sekä hittituotteita että perinteisiä leluja: muun muassa pehmoleluja, nukkeja, leluase, puuleluja, äänileluja, paristokäyttöisiä leluja, muovailuvaha ja limantekosetti, kertoo ylitarkastaja Anja Merenkivi Tukesista.
Näytteet hankittiin marketeista, kivijalkaliikkeistä sekä kotimaisista ja ulkomaisista verkkokaupoista.
Lelut testautettiin Tullilaboratoriossa, jossa tutkittiin muun muassa mekaanisia ja fysikaalisia ominaisuuksia laboratoriossa tutkittiin, irtoaako lelusta pieniä osia tai lähteekö liian kova ääni. Lisäksi analysoitiin, onko leluissa ftalaatteja tai raskasmetalleja.
Eniten puutteita löytyi merkinnöistä.
– Neljästä lelusta löytyi testeissämme vaaratilanteita aiheuttavia pieniä ja helposti irtoavia osia. Aina lelun laatua ei näe päälle päin, vaan ongelmat löytyvät vasta testeissä, Tullilaboratorion tulliylitarkastaja Mikko Kontiainen kertoo.
Yhteensä yhdeksästä lelusta löytyi merkintäpuutteita, esimerkiksi ikämerkinnöissä oli ristiriitaa sekä varoitusmerkintöjä ja käyttöohjeita ei ollut käännetty suomeksi ja/ tai ruotsiksi.