Monipuolinen kattaus joululauluja eri kielillä ohjelmistossa.
Hinthaaran kyläkuoro konsertoi Sipoossa Söderkullan kirkossa 20. joulukuuta.
Joulukonsertissa esitetään monipuolinen kattaus joululauluja suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja latinaksi.
Mukana on perinteisiä joululauluja ja uudempia. Kuorolaiset ovat itse saaneet toivoa mukaan omia suosikkilaulujaan.
Hinthaaran kyläkuoro aloitti toimintansa vuonna 2008, kun vuonna 2004 kylään asumaan muuttanut Mia Makaroff kokosi ryhmän laulamisesta innostuneista kyläläisistä.
Nyt kuoroon kuuluu jo yli 20 aktiivista laulajaa.
Aluksi oli mukana noin kymmenen laulajaa, mutta kuoro suureni, kun sana kiiri siitä, että kuoroa johtaa Hinthaarassa asuva musiikin ammattilainen, säveltäjä ja sovittaja. Nyt kuoroon kuuluu jo yli 20 aktiivista laulajaa.
Kuoro on osallistunut paikallisten tapahtumien lisäksi myös kuorotapahtumiin, kuten Krakovan kuorofestivaaleille 2016 ja Vaasan kuorofestivaaleille vuosina 2019 ja 2022.
Hinthaaran kyläkuoro on myös paikallisesti esiintynyt erilaisilla teemoilla, kuten vuonna 2014 Kotimaisen jazzin esityksillä ja vuonna 2018 Motown-musiikilla.
Tällä hetkellä kuoron ohjelmassa on äänitteen tekeminen. Suurin osa levymateriaalista on jo äänitetty studiossa.
Ensi keväänä studiotoiminta jatkuu, minkä jälkeen on levynjulkaisun vuoro. Myös huikea levynjulkaisukeikka on suunnitteilla.
Hinthaaran kyläkuoro on perustanut toimintansa ympärille rekisteröidyn yhdistyksen, mikä mahdollistaa tuen hakemisen kuorotoimintaan ja tukea on myös saatu.
Hinthaaran Kyläkuoron joulukonsertti Söderkullan kirkossa 20.12. klo 19.