Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tuorein ennuste joulun säästä on nyt tässä – Huomenna kannattaa varoa liikenteessä

Ilmatieteen laitos on torstaiaamuna paljastanut, miltä joulunajan sää todennäköisesti näyttää.

Lämpötilan osalta vaikuttaa siltä, että nollaraja halkaisee Suomen keskeltä kahtia, sillä nolla-asteen raja kulkee linjalla Vaasa–Joensuu. Sen eteläpuolella sataa vettä tai räntää, mutta pohjoispuolella lunta tai jäätävää tihkua.

Aatonaaton aikana lunta kertyy maan etelä- ja itäosassa noin 2-8 senttimetriä ja itäisessä Suomessa jopa 10 senttiä.

Koska lunta ja räntää sataa yleisesti, aatonaaton menoliikenteessä kannattaa säilyttää maltti ja ajaa rauhallisesti.

Jouluaattona sää kylmenee, poutaantuu ja myös paikoin selkenee. Näin tapahtuu etenkin lännessä.

– Joulurauha julistetaan Turussa aattona kello 12 noin kolmen–kuuden asteen pakkasessa. Silloin on poutaista ja aurinkokin saattaa mahdollisesti pilkahtaa, kertoo meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta.

Aattona koko maassa on pakkasta noin kahdesta kymmeneen astetta, mutta eteläisillä merialueilla on lämpimämpää. Lapissa lämpötiloihin liittyy tyypilliseen tapaan runsaasti epävarmuutta, siellä pakkasta on noin 10–25 astetta. Näihin lukemiin päästäneen jo aaton vastaisena yönä.

Joulupäivänä jatkuu talvinen sää, poutaista ja selkeää on etenkin maan länsiosassa.

– Pakkasasteita on viidestä kymmeneen astetta, mutta Lapissa puolestaan 10–25 astetta pilvisyydestä riippuen, Siiskonen paljastaa.

Tuuli lisää pakkasen purevuutta, mutta toisaalta estää pakkasta kiristymästä.

Tapaninpäivänä etelänpuoleinen virtaus alkaa voimistua ja sää hieman lauhtuu, pohjoisessa voimakkaamminkin iltaa kohden.

– Lumisateita leviää pohjoiseen, ja lumikertymät ovat iltaan mennessä joitakin senttejä, mutta tämä on vielä epävarmaa. Tuuli on merialueilla navakkaa, jopa kovaa, Siiskonen arvioi.

Aivan eteläsaaristoa lukuunottamatta on erittäin todennäköistä, että koko maassa vietetään valkeaa joulua.