Tässä ovat Vuoden sipoolainen -kisan ehdokkaat, mutta musta hevonen voi vielä yllättää.
On jälleen aika selvittää kuka, ketkä tai mikä on Vuoden sipoolainen -tittelin arvoinen.
Raati on valinnut tuttuun tapaan mukaan yhdeksän vahvaa ehdokasta. Ehdokasasettelussa on otettu huomioon myös Sipoon Sanomien lukijoilta tulleet vinkit.
– Tällä kertaa lukijoiden vinkkejä tuli ennätysmäärä. Yhdeksän ehdokkaan joukkoon olisi ollut tunkua sillä hyviä kandidaatteja oli monta, Sipoon Sanomien päätoimittaja Ulla Yliherne kertoo.
Vaikka ehdokaslistalla on monipuolinen kattaus eri elämänalueita edustavia sipoolaisia, tästä huolimatta voit äänestää niin sanottua ”mustaa hevosta” ja itse ehdottaa kenelle titteli kuuluisi.
– Kuten aikaisempina vuosina myös tällä kertaa Vuoden sipoolaisen tulee olla henkilö, yhdistys, yritys, seura tai jokin muu taho, joka on tehnyt Sipoota tai sipoolaisuutta myönteisellä tavalla tunnetuksi, Yliherne kuvailee.
Lukijoiden vinkkejä tuli ennätysmäärä.
Voittaja valitaan yleisöäänestyksen perusteella nyt neljättä kertaa. Viimeinen äänestyspäivä on sunnuntai 5. helmikuuta.
Ehdokkaat Vuoden sipoolainen -äänestyksessä ovat:
Heikki Kärnä. Gumbostrandissa asuva keksijä ja eläköitynyt lentäjä Heikki Kärnä tunnetaan erityisesti kehittämästään vipukirveestä. Lokakuussa 2022 sipoolaiskeksintö sai maailmanlaajuista huomiota, kun verkkokauppa Amazonin perustajana tunnettu Jeff Bezos julkaisi Twitter-tilillään videon Kärnän keksinnöstä ylistyssanojen kera.
Natali Panchuck. Nikkilässä yli vuosikymmenen asunut, Itä-Ukrainasta kotoisin oleva Natali Panchuck on auttanut väsymättä ja pyyteettömästi Sipooseen sotaa paenneita ukrainalaisia alusta alkaen. Hän on järjestänyt ukrainalaispakolaisten hyväksi keräyksiä ja tapahtumia myös kotonaan. Auttamistyön edistämiseksi Panchuck perusti hiljattain Ukrainalaisten yhdistys Itä-Uudellamaalla ry:n.
Merja Varvikko. Nikkiläläinen yrittäjä ja sisustussuunnittelija Merja Varvikko muistetaan kansan syvissä riveissä vuoden 1981 Miss Suomena. Sipoossa hänet tunnetaan Iso Kylätiellä sijaitsevan Bedmil-yrityksen ja Sinisen kahvilan sydämellisenä yrittäjänä. Varvikko järjestää pihallaan myös tapahtumia kyläläisten yhteiseksi iloksi.
Reeta Hämäläinen. Sipoolainen Reeta Hämäläinen, 34, teki suomalaista rallihistoriaa nappaamalla WRC2-luokan karttureiden maailmanmestaruuden ensimmäisenä naiskartturina. Jyväskylän MM-rallissa hän ihastutti lukemalla nuotteja Emil Lindholmille omalla persoonallisella tyylillään.
Eeti Erätuli. Nikkiläläinen nuorukainen on 21 vuoden iästään huolimatta ehtinyt saavuttaa vankan aseman musiikkimaailmassa. Erätuli tekee verkon välityksellä musiikkia yhdysvaltalaisille muusikoille, joiden kanssa verkostoituminen onnistuu sosiaalisessa mediassa. Hänen työnsä puhuu puolestaan ja Erätulen kädenjälki on jo näkynyt USA:ssa listaykköseksikin nousseissa kappaleissa.
Juha Kytö. Frisbeegolf-aktiivi, joka on nostanut Sipoota maailmankartalle tuomalla kuntaan Euroopan suurimman frisbeegolf-tapahtuman Tyynin. Kytön ansiosta Sipoossa on yksi Suomen upeimmista frisbeegolfradoista Sibbe Disc Golf Joensuun tilalla. Hän on osallistunut myös muiden Sipoon frisbeegolf-ratojen suunniteluun ja sitä kautta liikuttaa satoja kuntalaisia.
Kaisa Rantama. Ravintola Tilan emäntä on innovatiivinen, reipas ja asiaansa uskova yrittäjä. Hänen perustamansa tilaravintola juustoloineen sijaitsee keskellä Sipoonkorpea ja kerää ainutlaatuisuudellaan asiakkaita jopa jonoksi asti Sipoon ulkopuoleltakin. Rantaman rakkaus eläimiin ja hyviin raaka-aineisiin ovat yrityksen kantava voima.
Jerker Hartwall. Sauli Niinistö palkitsi Jerker Hartwallin johtaman metallialan yrityksen K. Hartwallin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla marraskuussa 2022. Sipoolainen yritysjohtaja jatkaa osaltaan myös edesmenneen isänsä John Hartwallin työtä 10-vuotisjuhlaansa marraskuussa viettäneessä taidekeskuksessa Gumbostrand Konst & Formissa.
Olle Granqvist. Kalkkirantalainen muusikko Olle Grandqvist edusti Sipoota näyttävästi television The Voice of Finland Senior -laulukilpailussa toukokuussa. Hän erottui kilpailijoistaan vetämällä kantria leveästi Sipoon murteella ääntäen. Olle Granqvist on paitsi pitkän linjan muusikko, myös pidetty mies työssään sipoolaisvanhusten lähihoitajana Palvelutalo Lindassa.