Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vuoden sipoolainen -kisassa annettu jo lähes tuhat ääntä – kolmen kärjellä pieni etumatka

Viime viikon torstaina 5. tammikuuta alkanut Vuoden sipoolainen -kisan äänestys on käynnistynyt aktiivisena. Kilpailussa on tähän mennessä annettu lähes tuhat ääntä.

– Tässä kilpailussa valta on nimenomaan sipoolaisilla. Vaikka on ehkä vähän kulunutta sanoa, että vain äänestämällä voit vaikuttaa, mutta tässä kisassa se pitää täysin paikkansa. Kilpailu kun ratkeaa puhtaasti yleisöäänillä, Sipoon Sanomien päätoimittaja Ulla Yliherne sanoo.

Kilpailussa on mukana yhdeksän raadin valitsemaa ehdokasta, joiden nimeämiseen Sipoon Sanomien lukijat pääsivät vaikuttamaan jo ennakkoon ehdottomalla kuka, ketkä tai mikä tulisi asettaa ehdolle tällä kertaa.

– Sen verran voin paljastaa, että jokainen ehdokas on avannut pistetilinsä. Tällä hetkellä kolmen kärki erottuu selvästi ja he ovat saaneet pienoista etumatkaa verrattuna muihin. Kisa on kuitenkin vasta alussa, joten tilanne voi muuttua vielä suuntaan jos toiseenkin, Yliherne muistuttaa.

Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä omaa suosikkiasi Vuoden sipoolaiseksi klikkaamalla tästä.

Omaa suosikkiaan vuoden sipoolaiseksi voi äänestää aina sunnuntaihin 5. helmikuuta saakka. Äänestäjillä on myös mahdollisuus perustella, miksi juuri heidän ehdokkaansa tulisi voittaa.

– Perustelut ovat oleellinen osa kilpailua. On todella hienoa ja jopa liikuttavaa lukea, miten vuolaasti sipoolaiset kehuvat ja kiittävät äänestämiään ehdokkaita, jotka omalta osaltaan ovat pyrkineet nostamaan Sipoota tai sipoolaisuutta positiivisella tavalla esille, Yliherne kertoo.

– Kehumme toisiamme aivan liian vähän. Siksi pyrimmekin, mahdollisuuksien mukaan, julkaisemaan ja välittämään perusteluja ehdokkaille kisan päätyttyä. Jokainen ansaitsee kuulla saamansa kauniit sanat, Yliherne lisää.