Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi: Ison Omenan kiinniotossa kuoli 35-vuotias nainen – ilmoituksen teki toinen asiakas

Kauppakeskus Isossa Omenassa Espoossa vartijoiden tekemässä kiinniottotilanteessa kuollut nainen oli poliisin mukaan 35-vuotias.

Poliisin mukaan nainen ei ollut asioinut kauppakeskuksen myymälöissä ennen tapahtumien alkua.

Nainen menehtyi lauantaina kello 17 aikaan tilanteessa, jossa useita vartijoita osallistui hänen kiinniottoonsa.

Poliisi kertoi tiedotteessa maanantaina, että vartijat pyysi paikalle toinen kauppakeskuksessa asioinut asiakas. Samalla poliisi vahvisti, että mikään yksittäinen kauppakeskuksen myymälä ei liity tutkintaan.

Poliisin mukaan vartijoiden tekemä voimankäyttötilanne kesti noin kymmenen minuuttia.

Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemantuottamuksena. Poliisi kertoo ottaneensa lauantaina kiinni kaksi epäiltyä, ja heidät vapautettiin alkuillasta sunnuntaina. Yhteensä neljää henkilöä on kuulusteltu viikonlopun aikana rikoksesta epäiltynä, poliisi kertoo tiedotteessa. Ketään ei ole vaadittu vangittavaksi.

Poliisi on kuullut myös useita todistajia ja hyödyntää tutkinnassa sekä kauppakeskuksen valvontatallenteita että kansalaisten toimittamia videotallenteita.

Poliisi lupaa tiedottaa tutkinnan etenemisestä seuraavan kerran, kun oikeuslääketieteellisestä kuolemansyyn selvittämisestä on saatu alustavia tuloksia. Kuolemansyyn selvittäminen tehdään alkuviikosta.

Mahdollisia tietoja ja silminnäkijähavaintoja tilanteesta voi edelleen lähettää poliisille sähköpostilla osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi tai puhelinnumeroon 0295 413 031 (vastaaja).

– Mikäli teillä on hallussanne asiaan liittyviä videoita, toivomme, että kerrotte yhteystietonne niin annamme teille myöhemmin ohjeet materiaalin toimittamisesta poliisille, poliisi ohjeistaa tiedotteessa.