Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Suomen vesistöihin kulkeutuu nyt saasteita arvioitua enemmän – ja syypäänä on tämä ihmisen laiminlyönti

Uusimman tutkimustiedon mukaan hulevedet eivät ole niin puhtaita kuin aiemmin on arvioitu. Hulevedet sisältävät muun muassa ravinteita, raskasmetalleja, suoloja, kiintoainesta, öljyjä ja hiilivetyjä sekä mikromuoveja.

Ilmiöstä kertovat ympäristöministeriö ja Kuntaliitto tiedotteessaan.

Sateiden ja sulavan lumen synnyttämä hulevesi johdetaan usein pois kaduilta hulevesiviemäreihin tai ojiin, joista ne lopulta päätyvät käsittelemättä mereen tai vesistöön.

Haitta-aineet päätyvät hulevesiin ilmalaskeuman kautta esimerkiksi liikenteestä, liukkauden torjunnasta, rakentamisesta ja lannoittamisesta. Päästöjä tulee myös kaupunkien infrastruktuurin rakenteista, kuten rakennusten materiaaleista ja asfaltista.

Rakennustyömaiden aiheuttama kuormitus on ajoittain erittäin intensiivistä. Kiintoaineskuormitus muutaman kuukauden rakennusvaiheen ajalta voi olla yhtä suuri kuin 10 vuoden kuormitus rakennetulta alueelta.

Aineita tulee myös luonnollisista lähteistä, joista merkittävin on kallio- ja maaperä. Maaperän ainesosat voivat päätyä hulevesiin erityisesti eroosion, kasvillisuuden vähenemisen ja ojituksen kautta.

Hulevesien määrä vaihtelee vuodenajan mukaan ja sen myötä myös hulevesien haitta-ainekuorma. Hulevesissä voi esiintyä lukuisia haitallisia tai jopa vaarallisia aineita, joista kaikista ei ole toistaiseksi kattavasti tutkimustietoa.

Hulevesien kuljettamat aineet voivat olla haitallisia tai myrkyllisiä vesieliöstölle, esimerkiksi kaloille. Ne rehevöittävät ja samentavat vesistöjä sekä aiheuttavat pohjien liettymistä.

Myös pohjavesien laatu ja määrä voivat kärsiä. Rakennetun pinta-alan kasvaessa yhä pienempi osa sade- ja sulamisvesistä imeytyy maaperään ja muodostaa pohjavettä.