Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoon Energia ja Keravan Energia laskevat helmikuun alusta hintojaan – tukevat paikallisia asiakkaitaan yli miljoonalla eurolla

Keravan Energia ja Sipoon Energia alentavat määräaikaissopimuksen Paikallissähkön hintaa helmikuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Alennus koskee kaikkia nykyisiä asiakkaita. Hintaa alennetaan suurien voittojen keräämisen sijaan, ja saavutettu yli miljoonan euron hyvä kohdistetaan Paikallissähkö-asiakkaille, yhtiöt kertovat tiedotteessaan.

Ne perustelevat ratkaisua sillä, ettei tarkoitus ole kerätä voittoja omistajille – Keravan kaupungille ja Sipoon kunnalle – vaan mahdollistaa hyvinvointia alueella.

– Vastuullisuus merkitsee meille konkreettisia tekoja – kuten sähkön hinnan laskemista alaspäin. Osoitamme yli miljoonan euron hyödyn suoraan paikallisille alentamalla Paikallissähkö-sopimuksen hintaa.

Sähkön hinta oli viime vuonna energiakriisin vuoksi erittäin epävakaa ja ajoittain korkeampi kuin koskaan. Samalla riskit energiantuotannon osalta olivat korkeat. Onnistuimme kuitenkin toiminnassamme hyvin ja riskit, kuten laiterikot, eivät kohdallamme realisoituneet. Tästä johtuen voimme nyt jakaa hyvää eteenpäin Paikallissähkö-asiakkaille.

– Tietoomme ei ole tullut, että yksikään energiayhtiö olisi laskenut määräaikaisen sopimuksen hintaa vanhoille asiakkaille. Me teemme tämän nyt Paikallissähkö-sopimuksessa jo toistamiseen, sanoo Keravan Energian toimitusjohtaja Jussi Lehto tiedotteessa.

Uusi alennettu sähkön hinta astuu voimaan ensimmäinen helmikuuta ja koskee kaikkia jo Paikallissähkö-sopimuksen tehneitä asiakkaita. Haluamme tarjota turvallista ja kiinteähintaista sähkösopimusta jatkossakin, joten asiakkaiden pyynnöstä otamme lyhyemmän markkinahintaisen määräaikaisen sähkösopimuksen myyntiin samalla kuin Paikallissähkön myynti uusille asiakkaille lopetetaan toistaiseksi. Lisäksi tuemme edelleen alueemme asiakkaita siirtämällä mahdolliset voittomme osinkojen sijaan heille edullisina siirtohintoina.