Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sipoolainen Risto Vuorimies,75, on kuvannut muusikoita Baddingistä Hurriganesiin

Sipoolainen valokuvaajan bändikuvat 1970-luvulta ovat nyt näytillä Porvoossa.

Hurriganes, Dave Lindholm, Rauli ”Badding” Somerjoki ja Mikko Alatalo. Siinä muutama kotimaisen musiikkimaailman vaikuttajista, jotka sipoolainen valokuvaaja Risto Vuorimies on aikoinaan ikuistanut valokuviin.

Boxissa asuva Vuorimies otti levy-yhtiö Love Recordsille valokuvia vuosina 1973–1976. Hän kuvasi artisteja ja yhtyeitä sekä suunnitteli levynkansia.

Nyt osa kuvista on nähtävillä Porvoon pääkirjastossa avautuneessa valokuvanäyttelyssä.

– Monet 1970-luvulla esiintymisensä aloittaneet suomalaisen nuorisomusiikin edustajat ovat nykyään noin seitsemänkymppisiä. Siis ne, jotka elävät. Näiden kuvien kuvausaikoina olimme noin kaksikymppisiä, Vuorimies sanoo Porvoon kaupungin tiedotteessa.

Vuorimies aloitti valokuvauksen opinnot Fotoskolanissa Tukholmassa vuonna 1970. Hän valmistelee parhaillaan valokuvakirjaa Hurriganesista. Vuorimies toimii aktiivisesti myös kuubalaisen musiikin saralla.

Hän on saanut Sipoon kunnan kulttuuripalkinnon vuonna 2016.

Love-kuvia on esillä Porvoon pääkirjaston ensimmäisen kerroksen Isossa salissa 30.5.2023 saakka.