Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lemmikit | Maasta löytynyt nuuskapussi oli koitua Minnin kohtaloksi – toimi näin, jos epäilet myrkytystä koirallasi

Eläinsairaalaan tuodaan lähes viikoittain myrkytysoireisia eläimiä.

Neljäkuukautinen mäyräkoiratyttö Minni häärää touhukkaana omistajansa Jonna Määttäsen sylissä ulkoilutiellä Viikissä. Onneksi, sillä reilu viikko sitten sille olisi voinut käydä huonosti.

Toissa viikon sunnuntaina päivälenkki muuttui kiireiseen eläinlääkärikäyntiin, kun Minni huomasi lenkin päätteeksi maassa makaavan nuuskapussin.

– Minni nappasi hetkessä nuuskapussin suuhunsa ja sitten se oli jo nielaissut sen, Määttänen muistelee.

Määttänen soitti Viikin pieneläinsairaalaan, josta sai ohjeen tulla sinne koiran kanssa välittömästi. Nuuskapussi koiran vatsassa oli hengenvaarallinen.

– Eläinlääkäri sanoi, että hyvä että tulitte ajoissa. Muuten olisi voinut olla hengenlähtö lähellä.

Ulkona saadut myrkyt ovat harvinaisempia kuin kotona syödyt.

Eläinlääkärissä Minni sai piikin, joka aiheutti oksennusrefleksin ja lääkehiiltä estämään nuuskamyrkkyjen imeytymistä. Minni pääsi kotiin vielä samana päivänä, mutta mikäli kramppaamista tai oksentamista ilmenisi, täytyisi palata pikaisesti takaisin.

– Minni oli illalla tavallista väsyneempi, mutta muuten hyvävointinen. Meillä oli varmasti onni, että asumme niin lähellä pieneläinsairaalaa, Määttänen pohtii.

Eläinlääkärilasku oli yli 140 euroa.

Viikin pieneläinsairaalan eläinlääkäri Sonja Lahti kertoo, että vastaanotolle tuodaan lähes viikoittain myrkytysoireisia koiria.

– Jopa ihan päivittäin tulee vatsaoireisia eläimiä. Omistaja ajattelee usein, että koira on päässyt syömään luonnosta jotakin. Välillä asian selvittäminen on aikamoista salapoliisityötä.

Koirat laittavat ulkona suuhunsa tyypillisimmin raatoja, ulostetta, purkkaa, tupakantumppeja, roskia ja nuuskaakin.

– Nuuskaa ehkä harvemmin, mutta on niitäkin ollut, Lahti toteaa.

Tavallisin paikka, jossa lemmikin suuhun joutuu jotain sinne kuulumatonta, on kuitenkin koti.

– Ulkona saadut myrkyt ovat harvinaisempia kuin kotona syödyt. Grillikaudella maissintähkät tukkivat suoliston varmasti. Vitamiinit, syömättömät purkat, lääkkeitä, tupakkaa, suklaata, luettelee Lahti.

Eläimille erityisen vaarallisia aineita nautittaviksi ovat xylitol-tuotteet ja suklaa. Silloin on lähdettävä lääkäriin.

– Suklaa ei onneksi ole kuitenkaan niin vaarallinen kuin mitä ajatellaan. Maitosuklaassa on vähemmän koiralle vaarallista teobromiinia kuin tummassa suklaassa. Xylitol ja särkylääkkeet voivat aiheuttaa sen, että eläin voi joutua olemaan tipassa monta päivää, Lahti kertoo.

Xylitol aiheuttaa eläimelle akuutin maksan vajaatoiminnan. Myös erilaisten kylmäpakkausten sisältämä etyleeniglykoli on niin vaarallista, että pienikin määrä voi tappaa.

– Silloin täytyy olla nopea. Kyse on tunneista. Tänä päivänä on onneksi mahdollista aloittaa eläimillekin hemodialyysi, mutta se on kallis hoito, Lahti jatkaa.

Hoito saattaa maksamaan 3 000–4 000 euroa.

Myrkytystapauksissa koira ovat yliedustettuina. Kissoja tuodaan vastaanotolle lahjanarujen tai kodin myrkyllisten viherkasvien syömisestä. Myrkyllisistä kasveista tavallisimpia ovat liljat, traakkipuu ja vehkat.

Maassa lojuvien nuuskapussien yleisyys valkeni Määttäselle vasta kun Minni tuli kesällä perheeseen.

– Viikin pellot näyttävät olevan täynnä nuuskapusseja, tupakantumppeja tai suklaapapereita.

Minnille toissasunnuntainen nuuskapussin popsiminen ei ollut ensimmäinen, mutta ensimmäinen kerta, kun koira ehti nielaista sen. Määttänen vetoaakin nuuskan käyttäjiä laittamaan pussinsa roskikseen.

– Ja eiväthän ne kauniita tuolla maassa ole.