Tehohoito on tarkoitettu niille kriittisesti sairaille, joilla on kohtuulliset mahdollisuudet toipua ja elää laadukasta ja omatoimista elämää.
Koronaviruksen aiheuttama tauti ja sen hoito ovat tuoneet tehohoidon uudella tavalla suomalaisten tietoon. Harva kuitenkaan tietää, millaista hoitoa teho-osastolla annetaan.
Suomen Tehohoitoyhdistyksen määritelmän mukaan tehohoidon tavoitteena on voittaa aikaa perussairauden hoitamiseen torjumalla ja estämällä hengenvaara.
– Tehohoidossa elimistölle annetaan aikaa parantua tukemalla potilaan elintoimintoja, tiivistää teho-osaston osastonylilääkäri Anni Pulkkinen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä.
– Siihen ryhdytään, jos potilaalla on kohtuulliset mahdollisuudet toipua. Tätä arvioidaan huolellisesti sekä tutkitun tiedon että kokemuksen perusteella, sanoo Turun yliopistollisen sairaalan teho-osaston ylilääkäri Mika Valtonen. Hän on myös Suomen Tehohoitoyhdistyksen puheenjohtaja.
Suomen ensimmäiset tehohoidon osastot perustettiin 1960-luvun alussa.
Valtaosa potilaista päätyy tehohoitoon päivystyksellisesti eli äkillisen vakavan sairastumisen tai vammautumisen vuoksi.
Tehohoidossa elimistölle annetaan aikaa parantua tukemalla potilaan elintoimintoja.
Anni Pulkkinen
Loput teho-osaston potilaista tarvitsevat tehohoitoa suunnitellusti joidenkin suurten leikkausten jälkeen. Tällaisia ovat esimerkiksi sydänleikkaukset sekä laajat vatsaelin- ja verisuonikirurgiat.
– Potilas voi tarvita tehohoitoa ensimmäisinä leikkauksen jälkeisinä päivinä, Pulkkinen sanoo.
Tärkeimpiä syitä tehohoidon tarpeeseen ovat hengityksen, verenkierron, tajunnan tai munuaistoiminnan häiriö tai näiden yhdistelmä.
Teho-osastolla potilaat ovat jatkuvassa seurannassa ja heidän elintoimintojaan valvotaan ja tarvittaessa ylläpidetään erikoislaittein. Suurin osa potilaista tarvitsee hengityslaitehoitoa ja verenkierron tukihoitoja.
– Yli puolet potilaista on hengityskoneessa ja tällöin aina nukutettuna, Valtonen kertoo.
Lisäksi esimerkiksi akuuttia munuaisvauriota voidaan hoitaa munuaisten korvaushoitolaitteella.
Potilaita tutkitaan laboratorio- ja kuvantamistutkimuksilla sekä neurofysiologisilla tutkimuksilla. Lääkkeillä tuetaan heidän verenkiertoaan, lievitetään kipuja ja hoidetaan infektioita.
Yhden tehohoidossa olevan potilaan keskimääräinen hoitojakso kestää noin kolme vuorokautta, mutta joskus se kestää vain tunteja, joskus viikkoja.
– Koronaviruksen aiheuttamassa taudissa hoito on kestänyt keskimäärin 10–14 vuorokautta, mutta osa hoitojaksoista on ollut merkittävästi pidempiä, Pulkkinen sanoo.
Kaikkiaan suomalaisilla teho-osastoilla on noin 20 000 hoitojaksoa vuodessa. Tehohoitopaikkoja on yhteensä noin 300.
Suomessa on noin sata tehohoitoon erikoistunutta lääkäriä, tehohoitajia on useita satoja. Teho-osaston hoitajamitoitus on viisi sairaanhoitajaa yhtä potilasta kohden vuorokaudessa.
Yksi tehohoitovuorokausi maksaa keskimäärin noin 3 000 euroa. Potilas maksaa normaalin hoitopäivämaksun.
Milloin tehohoito voidaan katsoa onnistuneeksi? Valtosen mielestä ei riitä, että potilas selviytyy hengissä.
– Oleellista on, että potilas toipuu vähintään tehohoitoa edeltävään toimintakykyyn. Jos hän jää vuodepotilaaksi ja on täysin muiden ihmisten avun varassa, silloin tehohoito on epäonnistunut.
Tehohoidon jälkeen potilaan hoito jatkuu tehovalvonnassa, vuodeosastolla tai toisessa sairaalassa.
Jos tilanne muuttuu toivottomaksi, tehohoidosta siirrytään palliatiiviseen eli oireita lievittävään hoitoon.
– Hoidon jatkosta keskustellaan kollegojen kesken, jos potilaan elintoiminnot ovat hiipumassa tai jos esimerkiksi tajunnassa ja hengityksessä mennään huonompaan suuntaan, Valtonen sanoo.
Arvioinnin apuna voidaan käyttää esimerkiksi niin sanottua sofa-pisteytystä. Siinä tarkastellaan kuutta elintoimintoa: hengitystä, verenkiertoa, veren hyytymistä, tajuntaa sekä maksan ja munuaisten toimintaa. Mitä suuremmat pisteet, sitä huonompi ennuste.
– Pisteet määritetään joka päivä, jotta nähdään, mihin suuntaan ollaan menossa. Kenenkään hoitoa ei kuitenkaan aloiteta eikä lopeteta pisteytyksen tai paperilla olevan tiedon mukaan, Valtonen vakuuttaa.
Suomessa tehohoidossa kuolee keskimäärin viisi prosenttia potilaista.
– Se on hyvin matala ja kansainvälisesti erittäin hyvä tulos, Valtonen sanoo.
Suomessa koronapotilaiden kuolleisuus teho-osastoilla on ollut vajaa 10 prosenttia ja muualla maailmassa 25–40 prosenttia.
– Siihen on monia syitä. Suomen tehohoito on tasalaatuisesti hyvää, ja meillä on moniin maihin verrattuna kriittisempi potilasvalinta. Joka kerran arvioidaan, voiko potilas todella hyötyä tehohoidosta vai ei, Valtonen toteaa.
Ylilääkäri Valtosen mukaan tehohoidon aloittaminen on aina lääketieteellinen päätös.
– Lääketieteellisesti perusteetonta hoitoa ei pidä antaa edes potilaan tai hänen läheisensä vaatimuksesta.
– Tehohoito on kustannustehokasta mutta kuitenkin kallista. Jokainen tehohoitojakso, joka annetaan jollekin, on periaatteessa pois joltakin toiselta.
Valtonen muistuttaa, että tehohoito voi olla myös haitallista, jos potilaat on valittu väärin.
– Se voi lisätä kuolevan potilaan kärsimyksiä ja viivästyttää oireita lievittävän hoidon aloittamista. Pahimmillaan se estää hyvän saattohoidon.
Valtonen painottaa, että tehohoitoon pääsy ei koskaan perustu ryhmäpäätöksiin. Jokaisella ihmisellä on tilapäiseen hengenvaaraan jouduttuaan oikeus tehohoidon tarpeen arviointiin.
– Ei ole sellaista ohjetta, jonka mukaan esimerkiksi vammaisia, vanhuksia tai muistisairaita ei hoidettaisi.
Tehohoitoon pääsy tai pääsemättömyys ei myöskään ratkaise selviytymistä.
– Moni tuntuu ajattelevan, että jos pääsee tehohoitoon, selviää, ja jos ei, niin kuolee. Näin ei ole, Valtonen sanoo.
Joissakin sairaaloissa potilas voidaan ottaa aluksi tehostettuun valvontaan, jos on epävarmaa, hyötyykö hän tehohoidosta. Se on osastohoitoa vaativampaa mutta tehohoitoa kevyempää hoitoa.
– Sillä saadaan lisäaikaa. Voidaan kokeilla, alkavatko hoidot tehota, osastonylilääkäri Anni Pulkkinen sanoo.
Tehohoidossa huolehditaan potilaan edusta, mutta tärkeää on välittää myös hänen läheisistään.
Sekä tiedottaminen potilaan tilasta ja hoitosuunnitelmasta että muut kiireettömät keskustelut läheisten kanssa kuuluvat tehohoidon lääkäreiden ja hoitajien eettisiin velvollisuuksiin.
Näissä keskusteluissa tieto kulkee myös toiseen suuntaan.
– Läheiset voivat kertoa potilaan taustoista ja esimerkiksi suorituskyvystä ennen tehohoitoon päätymistä, jos potilas ei pysty vointinsa vuoksi itse kertomaan, Pulkkinen sanoo.
Monilla potilailla on tehohoidon jäljiltä lihasheikkoutta ja voimattomuutta. Myös psyykkiset jälkioireet ovat melko tavallisia.
– Potilaan kuntoutus aloitetaan jo teho-osastolla. Jos potilaan vointi sallii, hänen nostetaan istumaan, ja fysioterapeutti aloittaa esimerkiksi raajojen lihasharjoitukset, Pulkkinen kertoo.
Moni tehohoidossa ollut potilas saattaa kokea ahdistusta tai masennusta hoidon jälkeen. Oireet kuitenkin lievenevät ajan myötä.
– Tehohoidon aikana potilas on monesti sekava, hänen ajantajunsa katoaa eikä hän saa välttämättä nukuttua. Siinä tilassa ei henkiseen toipumiseen tähtääviä keskusteluja voi vielä käydä, vaan niiden aika on myöhemmin, Pulkkinen toteaa.
Joissakin sairaaloissa on käytössä niin sanottu tehohoidon jälkiseurantapoliklinikka. Osa potilaista kutsutaan esimerkiksi puolen vuoden kuluttua käymään ja heille kerrotaan tietoja heidän hoidostaan. He voivat myös vierailla teho-osastolla ja tavata heitä hoitaneita lääkäreitä ja hoitajia.
Se on hyvä kokemus myös henkilökunnalle, kun he näkevät potilaan toipuneen.
– Kyynel on siinä tilanteessa joskus herkässä, Pulkkinen kertoo.