Hyvinvointi: "Join 5–6 litraa nesteitä päivässä" – Marju Pakkasen, 37, selittämättömien oireiden taustalla oli sairaus, ja nyt hän purkaa tunteitaan runoiksi

Kirjallisuusterapiaohjaaja Fanny Torro sanoo, että kirjoittamalla ihminen saattaa uskaltaa sanoa enemmän kuin muuten.

Marju Pakkanen alkoi kirjoittaa runoja sairastuttuaan vakavasti. Luovan tekemisen, kuten kirjoittamisen ja maalaamisen avulla elämään on tullut uutta valoa ja rentoutta. Päivi Tuovinen

Milja Kungas

Joskus ihminen tarvitsee hurjan pysäytyksen löytääkseen itsensä ja uskaltaakseen tehdä asioita. Marju Pakkaselle, 37, kävi niin.

Tammikuussa 2019 hän oli koko ajan hirvittävän väsynyt ja janoinen. Heikotti, oli päänsärkyjä ja paha olo.

– Join viidestä kuuteen litraa nesteitä päivässä. Olisin voinut juoda lammikosta. Join ennen kauppareissua kaksi litraa vettä ja suuntasin silti kaupassa vesipullojen luo.

Pakkasesta otettiin verikokeita. Kaikki arvot olivat viitearvojen sisällä. Pakkanen jatkoi töitä, vaikka väsytti.

Työterveydessä erikoislääkäri rupesi tutkimaan tuloksia tarkemmin. Jos tuo arvo on ylärajoilla ja tuo alarajoilla, ne yhdessä voivat tarkoittaa jotakin. Lisätutkimuksissa endokrinologian poliklinikalla selvisi, että Pakkasen vesihormoneissa on häiriöitä, kilpirauhasessa vajaatoimintaa ja päässä aivolisäkkeen kasvain. Elettiin syksyä 2019.

– Kystaksi sitä on sittemmin kutsuttu. Se oli hyvälaatuinen mutta sai silti kehossani aikaan valtavasti oireita.

Ajatus kasvaimesta päässä oli kauhea. Toisaalta syyn löytyminen oireisiin helpotti.

– En ollutkaan vain pienten lasten stressaava äiti, sitäkin olin kuullut. Olin oikeasti sairas.

Pakkasen hämmästykseksi kasvainta ei leikattu heti. Sitä haluttiin seurata. Mutta se jatkoi kasvamistaan ja oli kiinni näköhermossa. Leikkaus tehtiin kesällä 2020. Lapsille kerrottiin, että äidiltä leikataan pipi päästä pois.

Valot ja varjot vuorottelevat niin teksteissä kuin omassa olotilassa. Päivi Tuovinen

Seitsemän viikon sairausloman jälkeen Pakkanen teki lyhennettyä työviikkoa. Väsymys jatkui, työmuistissa oli ongelmia, keho oli kuormittunut ja yöt unettomia.

– Joululomalla koin henkisen heräämisen. Olin aiemmin tuntenut huonoa omaatuntoa poissaoloistani. Nyt tunsin huonoa omaatuntoa siitä, etten huolehdi itsestäni.

Pakkanen jäi pois töistä useaksi kuukaudeksi. Nyt hän työskentelee kahtena päivänä viikossa. Hänellä on aivolisäkkeen vajaatoiminta, josta seuraa kilpirauhasen vajaatoiminta sekä leikkauksen jälkeen alkanut hypokortisolismi. Aivolisäkkeestä ei erity ACTH-hormonia, jolloin lisämunuaiset eivät tuota kortisolia. Pakkanen syö hydrokortisonia purkista.

– Minulla on SOS-kortti. Jos joudun onnettomuuteen, ensiavussa on tiedettävä, että tarvitsen kortisonia.

Luonto ja puutarha ovat kirjoittamisen ja maalaamisen ohella Marju Pakkaselle tietynlaista terapiaa. Päivi Tuovinen

Ennen leikkausta Marju Pakkanen oli kirjoittanut runon. Leikkauksen jälkeen runoja alkoi pulputa lisää.

– Olin hämmentynyt. Ajattelin, mistä näitä tulee.

Aiemmin Pakkanen oli perustanut ystävänsä kannustamana sisustustilin Instagramiin. Hän alkoi julkaista siellä yhä henkilökohtaisempia asioita, runojakin.

– Tein sillä itseäni näkyväksi. Olen viettänyt paljon aikaa kotona sairauden ja korona-ajan vuoksi. Instassa koin yhteisöllisyyttä.

Sisustuskuvat eivät Pakkasen mielestä istuneet runoihin, joten hän alkoi kuvata järjestelmäkamerallaan muutakin, kuten luontoa.

Hengitä syvään,

antaudu aalloille vaikka myrskyää

rankkasateetkin ovat mahdollisuus;

katso, surujen pisaroista

kasvaa jälleen uusi ruusu puutarhaasi

myös kyyneleet

on tarkoitettu virtaaviksi.

Runojen kirjoittaminen on helpottanut oloa ja auttanut käsittelemään tunteita.

– Olen oivaltanut isoja juttuja kirjoittamalla, käsitellyt pelkoa ja surua, oppinut päästämään irti. Viime syksynä ihmettelin, miksi en halunnut luopua syksystä. Mutta siinä missä luonto muuttuu, ihmisen pitää muuttua. Puut päästävät irti lehdistä, minun pitää päästää irti vanhasta.

Epävarmuus ja pelokkuus ovat vaihtuneet rauhaksi. Pakkanen haluaa ja uskaltaa kirjoittaa ja maalata.

– Halusin aina ennen hirveästi, että minusta pidetään. Ajattelin, etten voi, koska en osaa. Enää en ole niin kriittinen.

Joinakin päivinä vanha minä meinaa palata, silloin kun väsymys tahtoo taas saada yliotteen.

Hänen katseessaan lepäsi rauha

ei siitä nähnyt

kuinka myrskyisän tien

hän oli joutunut kulkemaan

kuinka monesta sirpaleesta

hän oli joutunut itsensä kokoamaan

mutta ei haavojen määrällä ollut merkitystä

kun hän vihdoin oli kokonainen

piteli itseään kädestä lempeydellä

kun hän vihdoin oli yhteydessä

sisimpäänsä

kulkisi omia polkujaan yhdessä

kaikkeuden kanssa.

Marju Pakkanen hoitaa itseään myös huolehtimalla puutarhastaan.

Sairaana ja väsyneenäkin hän teki miehensä kanssa keskeneräisen pihan valmiiksi. Enää tarvitsee keskittyä ihailemaan valtavia hopeapajuja ja omenapuita, jotka pudottelevat hedelmiään.

Pakkanen istuu vihreän omakotitalon terassilla ja juo mate-teetä.

– Valvoin monta kuukautta öisin. Googletin käypähoito-suosituksia ja ajattelin, että jätän kahvin pois. Join aiemminkin vain desin päivässä. Kun jätin senkin pois, aloin nukkua. Ilmeisesti kehoni on herkistynyt tässäkin.

Marju Pakkasen itsekritiikki on vaihtunut vähitellen lempeydeksi itseä kohtaan. Päivi Tuovinen

Runot syntyvät rauhallisina hetkinä. Pakkasen ei tarvitse olla yksin, mutta hälinä ei sovi. Joskus runo voi tulla, kun hän on menossa suihkuun.

– Silloin kirjoitan tekstin heti puhelimeen. Välillä olen metsässä ja huomaan, ahaa, nyt tulee runo. Sitten istun sammalmättäälle kirjoittamaan sitä.

Aina sanat eivät tule yhtä nopeasti. Eräs runo valmistui vasta osteopaatilla käynnin jälkeen.

– Se avasi kehoni energiat ja tukkeumat.

Pakkanen näkee kirjoittamissaan runoissa muutoksen. Ensin on tuskaa ja pimeyttä, sitten toivoa, irtipäästämistä ja hyväksymistä ja lopulta keveyttä ja iloa.

Ajattelutapa on sairastumisen ja luovuuden virtaamisen myötä muuttunut. Pakkanen suhtautuu itseensä aiempaa lempeämmin.

Ennen hän ajatteli, että kaikki pitää selittää tieteellä ja järjellä. Nyt hän näkee kundaliinijoogaharjoitusta tehdessään indigonsinistä väriä, kun sulkee silmänsä ja laittaa kädet silmilleen.

– Indigonsininen on kuudennen chakran, otsachakran, väri ja vaikuttaa muun muassa aivolisäkkeeseen.

Pakkanen kokee, että värissä on jotakin hoitavaa. Leikkauksen jälkeen aivolisäkkeeseen jäänyt jälki on pienentynyt.

Kirjoittaminen on hyvä väline tunteiden purkamiseen. Samalla syntyy uusia näkökulmia.

– Ihminen havaitsee, että tältäkö minusta tuntuu, ajattelenkin tästä asiasta näin. Saa tietoisesti purkaa sitä, mitä itsessä tapahtuu, kirjallisuusterapiaohjaaja Fanny Torro sanoo.

Kirjallisuusterapian Torro tiivistää itsen ja maailman uudelleen sanoittamiseksi, oivalluksista syntyväksi merkityksenmuutosprosessiksi. Yllätyksellisyys on osa kirjoittamista. Ei tiedä, mitä ennalta tapahtuu.

– Teemme helposti rationaalisesti itsellemme täydellistä elämää, jossa luovalle oivaltamiselle ei ole annettu tilaa.

Jos ihmisten kohtaaminen on vaikeaa, kirjoittaminen voi olla helpompi tapa tuoda ajatuksiaan esille.

– Ihmisillä on taipumus neuvoa. Teksti ei tuomitse.

Etenkin runoissa on tilaa tulkinnoille. Kaikkea ei ole selitetty auki.

– Runoilla pystyy tavoittamaan universaaleja asioita, koska ihmisen ydin on lopulta sama.

Runoissa on paljon kielikuvia. Runo voi olla tiiviimpää mutta toisaalta rajattomampaa kuin proosa.

– Erillisyys arkikielestä voi olla se, joka parantaa. Mahdollisesti runossa uskaltaa sanoa enemmän.

Kirjallisuusterapiaohjaaja Fanny Torro tietää, että kirjoittaminen avaa monesti ihmisten lukkoja. Joel Jyrinki

Fanny Torro on opiskellut suomen kieltä maisteriksi asti. Runoja hän on kirjoittanut vuodesta 2015.

– Omien vaikeuksien kautta kehittyi tarve sanoittaa sitä, mitä minussa tapahtuu. Oli epämääräistä pahaa oloa.

Torro kirjoittaa luontoyhteydestä, rehellisiä ja rikkaita tunnekuvauksia sekä kannanottoja inhimillisyyden puolesta.

– Yleensä kirjoitan vapaamittaisia runoja. Tänä vuonna olen kirjoittanut 200 haikua.

Runot avasivat väylän kirjallisuusterapian opiskelun ja opettamisen pariin.

Keväällä hän piti ryhmää, jossa muun muassa kirjoitettiin, tutustuttiin satuihin, sukupuuhun ja kehoon ja vietettiin aikaa luonnossa.

– Kirjallisuusterapiassa puhutaan luovasta transitionaalitilasta. Se on arkijärjen ja mielikuvitusmaailman rajapinta, jossa työskentely tapahtuu.

Ryhmässä oman tekstin lukeminen on aina vapaaehtoista. Fanny Torron mukaan ihmiset uskaltavat jakaa henkilökohtaisiakin tekstejä.

Fanny Torro kirjoittaa runoja muun muassa luontoyhteydestä. Joel Jyrinki

Kursivoidut runot ovat Marju Pakkasen kirjoittamia.

Hän

Marju Pakkanen

37-vuotias, lähtöisin Lappeenrannasta, asuu Helsingissä.

Perheessä mies sekä 7- ja 4-vuotiaat lapset.

Työskentelee henkilöstöasiantuntijana. Aloittaa tänä syksynä elämäntaidon valmentajan opinnot.

Harrastaa muun muassa joogaa, meditointia, maalausta, valokuvausta ja runojen kirjoittamista.

Saa iloa luonnosta. Tekee perheensä kanssa retkiä luontokohteisiin pääkaupunkiseudulla.

Julkaisee valonkosketuksessa-tiliä Instagramissa ja valonkosketuksessa-sivua Facebookissa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut