Vanhojen ydinvoimaloiden ei edellytetty kestävän maanjäristyksiä.
Sota Ukrainassa on nostanut esiin pelkoja, mitä tapahtuu, kun ydinvoimala joutuu pommituksen kohteeksi tai vieraan vallan hallintaan.
Voiko ydinvoimaloita suojata tällaisilta riskeiltä? Entä miten ne kestävät luonnonkatastrofeja?
Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan laitosten nykyinen sääntely ei velvoita suojaamaan ydinvoimalaitosta sotatoimilta.
– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö ydinvoimalaitokset olisi hyvin suojattuja, Säteilyturvakeskuksen toimistopäällikkö Tapani Hack muistuttaa.
STUKin mukaan ydinvoimalan säteilysuojaus ja ydinturvallisuus edellyttävät massiivisia ja vahvoja rakenteita. Olkiluoto 3 on esimerkiksi mitoitettu kestämään lentokoneen törmäys, ja suojaukset toimivat rajoitetusti myös sotilaallisessa hyökkäyksessä.
Suomalaiset ydinvoimalat ovat hyvin suojattuja myös maanjäristysten varalta. Alun perin 1970- ja 1980-luvulla rakennetuissa ydinvoimaloissa ei ole edellytetty varautumista maanjäristyksiin. Loviisan ja Olkiluodon voimaloita on kuitenkin paranneltu tältä osin.
Aseellisiin hyökkäyksiin ja muunlaisiin turvallisuuden vaarantaviin tekoihin on laitoksissa varauduttu turvahenkilöillä. Suomessa turvahenkilöt ovat aseistettuja, ja heillä on vartijoita laajemmat voimankäyttöoikeudet.
Hankaluuksia ydinvoimaloiden turvallisuussuunnittelussa aiheuttaa ydinpolttoaineen tuottama jälkilämpö. Ydinreaktoreista puuttuu virtakatkaisin, jolla reaktorin lämpötehon saisi pudotettua välittömästi nollaan.
Japanin Fukushiman vuoden 2011 ydinvoimalaonnettomuus sai alkunsa tsunamista, joka tuhosi jälkilämmön poistoon tarkoitetut järjestelmät. Sen jälkeen polttoaine alkoi ylikuumentua.
Vastaava tilanne voisi saada alkunsa, jos ydinvoimalan sähköjärjestelmät vaurioituisivat sotilaallisessa hyökkäyksessä.
VTT:n tutkimusprofessori Jaakko Leppäsen mukaan Fukushima oli kuitenkin turvallisuussuunnittelun osalta vanhentunut laitos. Esimerkiksi Olkiluoto 3:ssa vastaavien järjestelmien samanaikainen vaurioituminen on erittäin epätodennäköistä.
Toteutuneet päästömäärät ovat Suomessa olleet kaukana rajojen alapuolella.
Jaakko Leppänen
– Moninkertaisesti varmennettujen dieselgeneraattoreiden lisäksi sähkönsyöttö on turvattu myös muilla keinoin, kuten valtakunnan verkosta riippumattomilla kaapeliyhteyksillä sekä kytkemällä laitosyksiköiden järjestelmiä ristiin.
Ydinreaktorit on myös ympäröity kaasutiiviillä suojarakennuksilla, joiden tehtävä on pitää radioaktiivinen päästö laitoksen sisällä. Olkiluoto 3:n suojarakennus on mitoitettu aiempaa paremmin kestämään onnettomuuden aikaisia olosuhteita.
Ydinvoimaloissa säilytetään radioaktiivista jätettä ja ydinjätettä, jotka tuovat omat riskinsä.
Korkea-aktiivinen jäte syntyy käytetystä polttoaineesta. Polttoaine varastoidaan vesiallasvarastoihin ja kapseloidaan ennen loppusijoitusta.
STUKin mukaan kapseloinnissa ei voi tapahtua polttoaineen kuumenemisesta aiheutuvia onnettomuuksia.
Loppusijoitettava jäte on matala- ja keskiaktiivista. Olkiluodossa ja Loviisassa se siirretään laitosten alueilla sijaitseviin erillisiin loppusijoituslaitoksiin. Ne sijaitsevat maan alla kallioon louhituissa luolissa.
Ydinjätteiden loppusijoituksessa tavoitteena on jätteen eristäminen elinympäristöstä niin pitkään kuin mahdollista. Lisäksi pitää estää ihmisten pääseminen loppusijoituslaitokseen.
Ydinjätteen vaarallisuus eli radioaktiivisuus vähenee ajan kuluessa elinympäristölle merkityksettömäksi. Jätelajista riippuen tämä vie useista sadoista vuosista satoihin tuhansiin vuosiin.
Monia huolettavat myös laitosten käytössä syntyvät radioaktiiviset päästöt. Ne muodostuvat pääasiassa radioaktiivisista jalokaasuista, joita pääsee karkaamaan ilmaan esimerkiksi reaktorin vedenpuhdistusjärjestelmien kautta.
– Päästöille on jatkuva seuranta ja tiukat rajat. Toteutuneet päästömäärät ovat Suomessa olleet kaukana rajojen alapuolella, Leppänen huomauttaa.
Leppäsen mukaan ympäristölle vaarallinen radioaktiivinen päästö voi tapahtua vasta, kun polttoaine sulaa ja suojarakennus menettää tiiviytensä.
Fukushiman onnettomuudessa näin pääsi tapahtumaan osittain siksi, että laitosten turvallisuussuunnittelussa ei ollut huomioitu pitkäkestoisia onnettomuustilanteita, joissa suojarakennuksen sisäistä painetta ei saada laskemaan.
STUKin mukaan ydinvoimalaonnettomuus, joka synnyttäisi ihmisten terveyttä vaarantavia päästöjä, on Suomessa erittäin epätodennäköinen. Se edellyttäisi useiden peräkkäisten turvallisuustoimintojen pettämistä.
Jos radioaktiivinen päästö tapahtuisi, jodin radioaktiivinen isotooppi I-131 aiheuttaisi suurimman välittömän riskin ihmisille.
Tšernobylin vuoden 1986 ydinvoimalaonnettomuuden suurimmat koko väestöä koskevat terveysvaikutukset aiheutuivat juuri tästä aineesta. Altistus lisäsi kilpirauhassyöpiä alueella.
– Fukushimassa vastaavaa altistusta ei tapahtunut. Päästö oli pienempi, ja väestö saatiin siirrettyä turvaan laskeuman alta, Leppänen muistuttaa.
I-131 häviää luonnosta puolessa vuodessa, mutta sen säteilyvaikutus on suuri.
Tšernobylin onnettomuudessa suurin osa alueen männyistä kuoli. Myös maaperän selkärangattomien eliöiden määrä väheni ja pienten nisäkkäiden kuolleisuus kasvoi.
Ajan kuluessa kuolleiden mäntyjen tilalle kasvoi lehtimetsä, jota kutsutaan nykyisin punaiseksi metsäksi.
Ydinonnettomuudessa ilmaan voi päästä myös pitkäkestoisempia vaikutuksia aiheuttavaa cesiumin isotooppia Cs-137.
Suuri cesiumlaskeuma voi aiheuttaa rajoituksia maankäytölle vielä pitkään onnettomuuden jälkeen. Näin on tapahtunut sekä Tšernobylissä että Fukushimassa.