Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Anna Keskinen, 39, jätti kuormittavan opettajan työn – huomasi alanvaihdon yllättävät vaikutukset arkeen

Kasvavat vaatimukset ja jatkuva epävarmuus tulevasta saivat Anna Keskisen jättämään opettajan työn.

Uudelle uralle

Sarjassa haastatellaan alanvaihtajia.

Anna Keskinen, 39, haaveili jo lapsena opettajan työstä. Hänen vanhempansa työskentelivät yliopistossa opettajina. Myös isän äiti oli ollut opettaja.

– Olin aina tykännyt koulunkäynnistä, joten ajattelin että minäkin haluan totta kai opettajaksi.

Sellainen hänestä tulikin. Keskinen ehti tehdä opettajan töitä vuoteen 2019 asti. Sitten oli edessä alanvaihto.

– Olin äitiyslomalla, ja sinä aikana ehdin paljon pohtia, tekisinkö radikaalin siirron. Keväällä 2020 hain ammattikorkeakouluun, Keskinen kertoo.

Päätöksen takana oli useita syitä. Keskinen koki opettajan työn muuttuneen koko ajan vaativammaksi. Opetussuunnitelman muutokset toivat lisävaatimuksia mutta eivät lisäresursseja.

– Oppilaat kaipasivat yksilöllisempää tukea, mutta aika ja resurssit eivät siihen riittäneet. Työn määrä koulun ulkopuolella kasvoi koko ajan.

Keskinen opetti pääasiassa lapsia kolmannesta luokasta kuudenteen luokkaan. Hänestä lapset olivat ihania ja kollegat mahtavia, mutta työn jatkumisen epävarmuus tuntui kuormittavalta.

– Turussa on kova pula opettajan viroista, enkä saanut virkaa. Kesäisin oli aina paniikki, että mitä syksyllä tapahtuu. Töitä riitti aina lopulta, mutta joka syksy oli edessä uusi luokka.

Keskisen mukaan opettajan työssä palkkauskaan ei ole kohdallaan. Palkka on aivan liian pieni työn vaativuuteen nähden, ja monilla muilla aloilla maisterin papereilla tienaa paremmin.

Nyt ei ole lomaltapaluustressiä vaan on kiva mennä töihin.

Niinpä Keskinen aloitti kaksi vuotta sitten tradenomiopinnot Turun ammattikorkeakoulussa. Opiskelun ohella hän teki opettajan sijaisuuksia. Aviomiehen tuloilla, säästöillä ja sijaisuuksista saaduilla tuloilla opiskeluajasta selvittiin.

– Viime syksynä aloitin työt ammattikorkeakoulussa taloussihteerinä. Jos olisin yksityisellä puolella näissä samoissa töissä, palkkani olisi huikeasti parempi kuin opettajalla.

Keskinen viihtyy uudella alalla ja uudessa työpaikassa erittäin hyvin. Hän kehuu työyhteisöä kivaksi ja työnantajaa joustavaksi. Opettajan työhön verrattuna liukuva työaika ja etätyömahdollisuus ovat isoja etuja.

– Jaksamisessani on tosi iso ero verrattuna opettajan työhön. Aiemmin jo pelkkä melu vaikutti niin, että iltaisin halusi vain hiljentymistä. Iltapäivisin on nyt enemmän energiaa.

Opettajan päivät olivat nykyistä työtä vaihtelevampia. Keskinen pitää kuitenkin enemmän varmuudesta. On mukavampaa tietää, mitä päivän aikana tapahtuu.

– Kesälomat ovat nyt tietysti paljon lyhyempiä, mutta huomasin viime kesänä, etten enää tarvitse niin paljon lomaa kuin aiemmin. Nyt ei ole lomaltapaluustressiä vaan on kiva mennä töihin.

Keskisen työnkuva on vaihteleva. Hän hoitaa esimerkiksi matkalaskuja, palkkoihin liittyvää raportointia ja tilikarttaa sekä tekee erilaisia selvityksiä.

Ennen opintojen aloittamista hän pelkäsi, että kaikki opiskelukaverit ovat häntä paljon nuorempia. Pelko osoittautui turhaksi,

– Olin 37 mutta iältäni keskipäätä. Meillä oli muitakin alanvaihtajia, kuten hoitajia. Sain opiskeluaikana paljon vertaistukea, Keskinen kehuu.

Iltapäivisin on nyt enemmän energiaa.

Keskisen mukaan pitkästä opettajan kokemuksesta on ollut hyötyä nykyisessä työssä. Opettajana oppi yhteistyön tärkeyden, ongelmanratkaisukykyä ja paineensietoa. Niistä on apua missä tahansa työssä.

Suuria yllätyksiä ei uusi työ Keskiselle tarjonnut. Se toki tuntuu luksukselta, että esimerkiksi kehittämispäiviä voi olla keskellä viikkoa ja työajalla.

– Opettajilla niitä järjestetään työn ulkopuolella eikä niistä makseta palkkaa.

Opettajan työt ovat vielä Keskisellä tuoreessa muistissa. Takaisin hän ei kuitenkaan haikaile, vaikka voisi kuvitella tekevänsä vielä joskus opettajan töitä.

– Tykkään tästä työstä niin paljon, että opettajan työ tuntuu kaukaiselta. Aika paljon pitäisi koulumaailman muuttua, että paluu houkuttaisi. Opettajana töitä ei voinut sulkea pois mielestään vapaalla. Minun piti oikein opetella, että työt loppuvat, kun työaika loppuu.

Keskinen kertoo monen opettajatuttunsa pohtivan alanvaihtoa ja hakevan lisäkoulutusta muilta aloilta. Hän kannustaakin asiaa pohtivia rohkeasti alanvaihtoon, sillä uuden kokeilemisesta ja oppimisesta ei ole koskaan haittaa.