Ådalens Idrottsföreningin (ÅIF) naisten edustusjoukkue nappasi komean kotivoiton O2-Jyväskylästä

ÅIF:n kapteeni Ella Ahtiainen teki lauantaina hatturempun. Esa Takalo

toimitus

Ådalens Idrottsföreningin (ÅIF) naisten edustusjoukkue pelasi viikonloppuna kotikentällään Sipoo Areenalla O2-Jyväskylää vastaan naisten Salibandyliigan B-lohkon ottelun. Kotijoukkue oli rautaa, ja jyväskyläläiset saivat poistua lopulta Sipoosta tyhjin käsin, kun ÅIF vei ottelun voiton 8–4 (3–2, 2–1, 3–1) lukemin.

Ottelun ehdoton tähti oli hattutempun iskenyt ÅIF:n Ella Ahtiainen. Joukkueen kapteeni olikin todella tyytyväinen omiensa suoritukseen.

– Pelasimme joukkueena hyvin ja saimme tasaisesti onnistumisia. Ekasta erästä paransimme loppua kohden ja ottelu olikin meidän parasta peliä tähän mennessä. Harjoitus alkaa tuottamaan tulosta, Ahtiainen summasi ottelun jälkeen.

Ahtiainen korostaa kuitenkin, että aina voi kuitenkin parantaa.

– Vastustaja osasi kuitenkin hyvin hyödyntää meidän virheet ja rankaisi niistä. Siinä on vielä kehitettävää. Erityisen tyytyväinen olen, että saatiin tehtyä maaleja tasaisella rintamalla, Ahtiainen iloitsi.

ÅIF onnistui lauantaina pelaamaan todella hyvää puolustuspeliä. Päävalmentaja Sami Vidgren nosti esiin kaksi avainpelaajaa.

– Voitimme pelin puolustamalla ja pystyimme luomaan riittävästi maalipaikkoja. Ella Ahtiainen käytti ne mainiosti ja vieläpä hattutempun arvoisesti. Pelissä oli paljon hyvää ja monta onnistujaa, muttei vielä ihan nappi 60 minuuttinen, niin sanotusti nousujohteinen peli.

– Toinen erä oli meiltä jo selvästi parempi. Aloimme voittamaan kaksinkamppailuita ja siitä seurauksena 10 minuutin pallollinen vaihe, jonka aikana vastustaja sai yhden laukauksen hyvin pelanneen Sanna Viitasen maalille, Vidgren kommentoi.

Sipoolaiset ovat pelanneet nyt naisten Salibandyliigan B-lohkossa viisi ottelua, joista se on voittanut kolme. Sarjataulukossa se on toisena, heti FBC Loiston perässä. ÅIF:n naiset nähdään tositoimissa seuraavan kerran 26.10, kun sipoolaiset matkaavat Turkuun FBC Loiston vieraaksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sähköä ja lämpöä sipoolaisille tuottava biovoimala pysähtyy huollon ajaksi
  2. Sipoo jakoi vuosiavustuksia yhdistyksille liki 7 000 eurolla – eläkeläiset saivat suurimman potin
  3. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  4. Tulipalo tuhosi kokonaan asuintalon piharakennuksen Paippisissa
  5. Avoimet puutarhat -tapahtuma avaa portit neljään sipoolaispuutarhaan
  6. Haastattelussa: Jan Vapaavuori pelkää kansakunnan menettäneen puhtinsa ja laiskistuvan – "Unohdetaan, että kakku pitää leipoa ennen kuin sen jakaa"
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  9. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  10. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  11. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  12. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  13. Pääkirjoitus: Tänään on syntymäpäivä – Sipoon Sanomat täyttää 40 vuotta!
  14. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen
  15. Oma raha: Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Tulipalo tuhosi kokonaan asuintalon piharakennuksen Paippisissa
  2. Avoimet puutarhat -tapahtuma avaa portit neljään sipoolaispuutarhaan
  3. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  4. Pilvijärvi on rauhoitettu yöksi jo vuosikymmenet – myös yhteistyö SV:n kanssa juontaa aikojen taa
  5. Lättähattu puksuttaa kiskoilla taas heinäkuussa – museojunan kyytiin pääsee Nikkilästä kesällä viidesti
  6. Pääkirjoitus: Tänään on syntymäpäivä – Sipoon Sanomat täyttää 40 vuotta!
  7. Nyt Joensuun Tilan uimarannalla suositellaan välttämään uimista - vedestä löytyi runsaasti ulosteperäisiä bakteereja
  8. Sipoossa varmistettiin kesäkuussa vain muutama koronavirustartunta – ilmaantuvuus noussut Uudellamaalla
  9. Kalkkirannan pysäköintiongelmalle tulee viimein stoppi: parkkikiekot käyttöön joka päivä ja sakot väärin toimiville
  10. Viljami-kissa joutui kyyn puremaksi – nämä vaaranpaikat on hyvä muistaa lemmikkien kanssa kesällä
  11. Sähköä ja lämpöä sipoolaisille tuottava biovoimala pysähtyy huollon ajaksi
  12. ”Tänne ei moni löydä ilman opastustani” – retkiopas näyttää parhaat mustikkapaikat
  13. Vältä uimista Pilvijärvellä – uimavedestä löydettiin runsaasti ulosteperäisiä bakteereja
  14. Kunta ei ole vielä tänä kesänä turvautunut kiisteltyyn torjunta-aineeseen – Sipoossa rikkakasveja kitketään nyt pääosin käsityönä
  15. Sipoo jakoi vuosiavustuksia yhdistyksille liki 7 000 eurolla – eläkeläiset saivat suurimman potin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.