Miksi niin moni NHL-pelaaja sanoo Leijonille kiitos ei? – IS: Asiantuntija nostaa esille kaksi syytä

Kuvituskuva. ESM Arkisto

Sport Content

Suomi ei saa jalkeille kovinkaan NHL-pitoista ryhmää jääkiekon MM-kisoihin.

Ilta-Sanomien asiantuntija Ismo Lehkonen on avannut kieltäytyjien taustoja hiukan tarkemmin. Useasti moni ihmettelee, miksei sopimukseton NHL-pelaaja voisi muka lähteä kisoihin. Tähän Lehkosen mukaan kuitenkin selvä syy.

– Jos pelaajalla ei ole sopimusta ensi kaudeksi, hän ei saa MM-turnaukseen ns. NHL-vakuutusta, vaan joutuu hankkimaan jonkun kansainvälisen vakuutuksen, Lehkonen sanoo Ilta-Sanomille.

– Ja lisäksi monilla on pikkuvammoja, Lehkonen lisää.

Lehkosen oma poika Artturi on juuri tällaisessa tilanteessa. Lehkosella ei ole ensi kaudeksi sopimusta Montréal Canadiensin kanssa, joten sopimusneuvottelut menevät kaiken edelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Minä ja Suomenlahti: Sipoon saaristo on ollut rakas Anu Lempiselle jo lapsesta saakka, Minna Tauru harrastaa majakoiden bongausta, Marie Kellgren on ammattikalastaja jo kolmannessa sukupolvessa – Joko luit nämä Suomenlahti-aiheiset jutut?
  2. Sipoolaistila sai tutut mansikanpoimijat töihin – "Meillä kävi tuuri"
  3. Viikko toi yhden uuden koronatartunnan Sipooseen
  4. Uusi kirjastoauto saapuu syksyllä Sipooseen – "Ajotuntuma on kissamaisen pehmeä"
  5. Päiväkoti joutui ilkivallan kohteeksi Nikkilässä –  Pikkusydämen ikkuna rikottiin
  6. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  7. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  8. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  9. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  10. Kolumni: Vain hevosvankkurit ja helikopteri puuttuivat
  11. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  12. Kimppa-asuminen: Ronja Paani muutti keskellä pimeintä talvea pieneen kylään etsimään itseään – seurasimme puoli vuotta, miten elämä maalla sujuu
  13. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  14. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  15. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Sipoolaistila sai tutut mansikanpoimijat töihin – "Meillä kävi tuuri"
  2. Viikko toi yhden uuden koronatartunnan Sipooseen
  3. Päiväkoti joutui ilkivallan kohteeksi Nikkilässä –  Pikkusydämen ikkuna rikottiin
  4. ”Tänne ei moni löydä ilman opastustani” – retkiopas näyttää parhaat mustikkapaikat
  5. Kolumni: Vain hevosvankkurit ja helikopteri puuttuivat
  6. Autoilija törmäsi betoniporsaaseen Porvoon moottoritiellä - kaksi sairaalaan
  7. Maailman merkatuin polku
  8. Minä ja Suomenlahti: Sipoon saaristo on ollut rakas Anu Lempiselle jo lapsesta saakka, Minna Tauru harrastaa majakoiden bongausta, Marie Kellgren on ammattikalastaja jo kolmannessa sukupolvessa – Joko luit nämä Suomenlahti-aiheiset jutut?
  9. Lättähattu puksuttaa kiskoilla taas heinäkuussa – museojunan kyytiin pääsee Nikkilästä kesällä viidesti
  10. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  11. Jääkiekkokaukalossa saatu taklaus muutti Robson Lindbergin elämän – aivovamma pakotti opettelemaan kaiken uudelleen, mutta nyt tähtäimessä on triahtlonkisa
  12. Kalkkirannan pysäköintiongelmalle tulee viimein stoppi: parkkikiekot käyttöön joka päivä ja sakot väärin toimiville
  13. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  14. Sipoossa kuvatun suosikkisarjan traileri julki – tältä näyttää Downshiftaajien kolmas kausi
  15. Lähes tuhannen neliön paanukatto vaatii lähes tuhat kiloa tervaa – työt Sipoon vanhalla kirkolla jatkuvat sateiden väistyessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.