Maailman merkatuin polku

Söderkullan kymmenen kilometrin kuntopolulta ei voi eksyä – tarjolla myös puolikas lenkki eli viisi kilometriä.

Suurin osa reitistä on hyväkulkuista, mutta muutamia haastavampia kohtiakin löytyy. Aki Saranen

Aki Saranen

Maalia säästämättä, kirkkaudesta tinkimättä. Söderkullan kympin ja vitosen kuntopolut ovat saaneet puihin ja kiviin erittäin näkyvät maalimerkit. Kympin reitillä väri on sininen, viitosella oranssi ja yhteisellä osuudella sini-oranssi.

Maailmalla on lukemattomia ulkoilijoita varten merkattuja polkuja, mutta näin vahvasti merkattua metsäpolkua on vaikea löytää.

– Yhdestä kohdasta näkyy 13 merkkiä, laskeskeli suunnistaja Pentti Jauhiainen

Hän kuuli erään polunkäyttäjän vierastavan värien runsautta ja kirkkautta. Tällaisilla merkinnöillä kuitenkin kuka tahansa kävelykykyinen mutta suunnistustaidoton uskaltaa lähteä pitkälle luontoretkelle metsän keskelle.

Yhdestä kohdasta näkyy 13 merkkiä.

Kympin reitillä saa kulumaan patikoiden helposti pari tuntia. Kovakuntoinen voi hölkätä sen tunnissa. Varmaan joku kiertää reitin vielä vauhdikkaammin maastopyörällä.

Kauniina keskiviikkoiltapäivänä vastaan tulevat kävellen maanomistaja Johan Granberg seuralaisensa kanssa ja yksin juosten söderkullalainen Andreas Lång

– Viisivuotiaasta saakka olen kävellyt täällä, kertoo Granberg.

Hän mainitsee haluavansa Pilvijärvelle ilmaisen parkin sipoolaisille sekä rannoille avotulikontrollin kuivimpaan kesäaikaan.

Järvenpääläiset seniorinaiset tyytyvät nautiskelemaan Pilvijärven ympärikierrosta ja kastautumisesta. Pilvijärven rantaa seuraamalla ei voi eksyä. Olisi silti mukava täydennys, jos myös pohjoisrannan poluille ja kallioille saataisiin jonkinlaiset reittimerkinnät.

Polkujuoksu on nykyisin pop. Suunnistajat ovat tienneet tämän autuuden aina harjoituslenkeillään.

Söderkullan kymppi sopii monipuolisuudessaan kaikille. Tällaista pitkää metsälenkkiä saa hakea pääkaupunkiseudulta.

Hieman haastavaa kulunutta juuripolkua reitiltä löytyy kohtuullisen vähän. Suurin osa on metsäauto- tai ulkoilutietä. Onpa Söderkullassa myös pätkä päällystettyä ulkoilutietä. Muutama pikkutien ylitys tapahtuu Söderkullassa.

Kympille voi lähteä monesta paikasta varsinkin Söderkullan suunnalta. Yksi suosituimmista lienee kuitenkin Pilvijärven pysäköintipaikka. Kulkusuunta voi olla myötä- tai vastapäivään.

Mäkiä reitillä on kohtuullisesti. Vaarallisen liukkaaksi meneviä paikkoja ei liene paitsi talvikeleillä.

Kosteikkoihin on rakennettu pitkospuut. Kengät tuskin kuraantuvat reitillä.

Suomalainen metsäluonto avautuu Söderkullan kympillä erinomaisesti. Reitti kulkee niin kuusikossa, männikössä kuin koivikossakin ja onpa reitillä alueelle tyypillistä kalliomaisemaakin. Maalaismaisemaa edustavat parit pellot, talousmetsänhoitoa hakkuut. Avosuota löytyy Pilvijärven päästä, metsäisiä pikkusoita kallioiden väleistä.

Järvimaisemaa pääsee ihailemaan Pilvijärven rannoilta.

Söderkullan kymppi

10 kilometrin monipuolinen kuntopolku.

Kiertää Pilvijärven sekä Möträskin ja Grundträskin järvet.

Merkattu nyt erittäin näkyvästi ja tiheästi puihin, kiviin, kallioihin sinisellä maalilla.

Viiden kilometrin reitti on katkaistu kympistä ja merkattu oranssilla maalilla.

Kulkee pääasiassa metsäautoteillä ja poluilla, monenlaisessa metsämaisemassa.

Kohtuullisen mäkinen reitti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.