Porvoonseudun Urheiluautoilijoiden Riku Tahko on pähkinöinä uudesta menopelistään – SM1-luokassa tullaan varmuudella menemään erittäin kovaa tulevassa Tunturirallissa – Tahkokin aikoo löytää kärkivauhdin kun saa ensin hiukan tuntumaan autoonsa

Ralli: Riku Tahko kaasutteli viime kaudella SM2-luokan SM-kolmoseksi. Tulevana viikonloppuna, legendaarinen Arctic Lapland Rally, eli tuttavallisemmin Tunturiralli, avaa jälleen tämän vuoden rallin SM-sarjan.

Riku Tahko lähtee tavoittelemaan Ralli SM -sarjan SM1-luokan Suomen mestaruutta Hyundain i20 R5-autolla. @chilipictures

Toni Degerlund

Tämän kauden rallit vihelletään taas käyntiin perinteisellä Arctic Lapland Rallylla. Rovaniemellä ajettava, Tunturalli nimelläkin tunnettu kilpailu, on rallipiireissä arvostettu kilpailu. Kilpailua pidetään hyvin haastavana, sillä olosuhteet voivat muuttua nopeastikin saman päivän aikana. Arctic Lapland Rally on käytännössä ainoa rallin SM -sarjaan kuuluva kilpailu, jossa ajetaan lumella sekä jäällä. Vuosien varrella Rovaniemellä onkin nähty liuta kuljettajasuuruuksia, jotka ovat saapuneet kokeilemaan taitojaan haastavissa olosuhteissa. Tänäkin vuonna lähtöviivalla nähdään muun muassa maailmantähti Valtteri Bottas, joka oli kisassa viime vuonnakin WRC-luokan autoillaan. Porvoonseudun Urheiluautoilijoiden (PoSUA) Riku Tahko starttaa kisaan uudella Hyundain i20 R5-autolla. Uusi auto mahdollisti samalla hyppäyksen SM2-luokasta SM1-luokkaan.

Riku Tahko on ollut alkuviikosta saakka tekemässä tulevan Tunturirallin nuotteja kartanlukijansa, Lappeenrannan Rally Teamin (LprRT) Markus Soinisen kanssa. Riku Tahkon RTRC-tiimi

Tahko on testaillut uutta autoaan nyt viikon päivät, ja on ollut alkuviikosta saakka tekemässä tulevan Tunturirallin nuotteja kartanlukijansa, Lappeenrannan Rally Teamin (LprRT) Markus Soinisen kanssa. Uusi R5-luokan menopeli, saa Tahkon suupielet messingille.

– Auto on kyllä ihan mahtava, Tahko hehkuttaa.

– Kyllähän treenikisoja olisi toki voinut olla enemmänkin vyöllä ennen Tunturirallia, mutta olen nyt tällä viikolla päässyt ajamaan tosissani täällä Rovaniemellä, ja löysin mielestäni hyvät säädöt tulevaa ralliin.

– Auto on helppo ja looginen ajaa. Se tuntuu kyllä tosi nopealle, kun kuski saadaan vain adaptoitua sen hienouksiin.

Auto on kyllä ihan mahtava

Riku Tahko

Tunturirallissa ajetaan tulevan perjantain ja lauantain aikana yhteensä seitsemän erikoiskoetta. Rallin kaikki yleisötilaisuudet ovat tällä kertaa peruttu ja yleisön pääsy erikoiskokeille on estetty. Kilpailijoilla on kuitenkin edessään yli 200 kilometriä hyistä seikkailua Lapin tunturien siimeksessä.

– Fiilis on loistava. Reitti on upeassa kunnossa ja pakkanenkin onneksi pitäisi vähän lauhtua viikonloppua kohti, Tahko iloitsee.

– Olen ihan fiiliksissä, että kausi saadaan perjantaina käyntiin.

– Kilpailun järjestäjä on hoitanut myös koronaturvallisuuden hienosti, joten siltäkin osalta voimme olla turvallisin mielin.

Markus Soininen (vas.) ja Riku Tahko. Ville Vappula

Llähtöluettelossa on nippu erittäin kovia nimiä

Riku Tahko

Viime vuonna Tunturirallissa nähtiin ennätysmäärä itäuusmaalaisia rallikuskeja. Tällä kertaa koronan tuomat tummat pilvet, ja rallin korkeat kustannukset verottivat osanottomäärää itäiseltä Uudeltamaalta. Siitä huolimatta tulevaan ralliin osallistuu kaikkiaan yli 120 autokuntaa. Tahkon Rallin SM -sarjan SM1-luokka on kovatasoisin, jossa mennään hana pohjassa alusta loppuun saakka, eikä vauhtia säästellä. Alavuden Urheiluautoilijoiden (AlavUA) Teemu Asunmaa lähtee puolustamaan viime vuoden mestaruuttaan kartanlukijansa ja seurakaverinsa Jani Salon kanssa. Kovaa vauhtia luokassa tulee varmuudella pitämään myös toisen sukupolven rallikuski, Sebastian Lindholmin poika, Emil Lindholm, joka ajaa Never Heard Driversin (NHD) tiimissä.

– Onhan tuossa lähtöluettelossa nippu erittäin kovia nimiä, Tahko korostaa.

– Varmasti yksi kaikkien aikojen kovimmista luetteloista Tunturirallin R5-autoissa.

– Kyllä meilläkin on totta kai podium suunnitelmissa, mutta olemme tyytyväisiä, jos vauhti pystytään aluksi vakiinnuttamaan siihen top 5-7 sijoille.

– Siitä sitten askel kerrallaan lisää kyytiä, kun auto tulee tutummaksi. Tosiasia on kuitenkin, että kyseessä on ensimmäinen kilpailuni koskaan R5-autolla.

– Tuleva perjantai on jotakuinkin sama kuin viime vuonnakin. Ensimmäinen EK ajetaan tosin vastakkaiseen suuntaan.

– Hiukan harmittaa, että tulevista reiteistä jouduttiin perumaan koronan takia oma bravuurini, eli Mäntyvaaran yleisö EK.

– Fiilis on silti hyvä, kausi saa puolestamme alkaa.

Sipoon Autokerhon (SiAk) Eemil Mielityinen osallistuu Tunturiralliin Jussi Lindbergin viime kauden ralliautolla, jonka Mielityinen osti itselleen täksi kaudeksi. Arkisto/Taneli Niinimäki

Tahkon lisäksi tulevassa Tunturirallissa nähdään SM1-luokassa PoSUA:n Jari Rajala kartanlukijansa Juha-Pekka Perämäen (P-HUA) kanssa. Kaksikko viilettää rallissa Mitsubishi Lancer E9:lla. Juniorit 4WD-luokassa nähdään vastaavasti Sipoon Autokerhon (SiAk) Eemil Mielityinen ja Andreas Kinnunen. Ratin takana oleva Mielityinen osti SiAk:n Jussi Lindbergiltä tämän viime kauden ralliauton, Mitsubishi Lancer Evolution IX:n. PoSUA:n Ilkka Manninen lähtee vastaavasti jo kuudetta kertaa Tunturiralliin. Mannisella on takanaan kisasta viisi luokkavoittoa ja yksi kakkossija aikaisemmilta vuosilta Seniorit 50 v ja yli 2WD-luokasta. SiAk:n Reetta Hämäläinen on kokenut SM-tason kartturi, joka on jälleen mukana tulevassa rallissa. Tällä kertaa Kemin Urheiluautoilijoiden Kimmo Kurkelan kartturina, joka kaasuttelee Tunturirallissa Ford Fiesta RS WRC autolla.

Järviseudun Urheiluautoilijoiden Ville Hautamäki (oik.) kaasutteli viime vuonna SM2-luokan voittoon. Voitollaan Hautamäki varmisti samalla Porvoon Autopalveluiden tiimimestaruuden. Porvoon Autopalvelu

Neljässä luokassa ajettavan kuljettajien ja kartanlukijoiden mestaruuden lisäksi rallissa ajetaan jälleen myös tiimien Suomen mestaruudesta. Tiimimestaruudesta kilpaillaan kahden autokunnan joukkueilla. Kilpailijoiden saavuttamat henkilökohtaiset pisteet lasketaan yhteen tiimin hyväksi. Porvoon Autopalvelut nappasi viime kaudella Ralli SM -sarjan tiimimestaruuden, kun tiimin Järviseudun Urheiluautoilijoiden Ville Hautamäki kaasutteli SM2-luokan voittoon. Tiimin toinen kuski, Heinolan Urheiluautoilijoiden Sami Pajari, oli vastaavasti SM3-luokassa toinen. Ville Hautamäki jatkaa tiimin kuljettajana tulevallakin kaudella. Hautamäki ajaa tiimissä kaikki SM2-luokan osakilpailut. Tiimin toinen kuski on kaudella 2021 vastaavasti Mäntsälän Moottorikerhon Tuukka Hallia, joka kaasuttelee niin ikään kaikki osakilpailut SM3-luokassa.

Tämän vuoden 56. Arctic Lapland Rally käynnistyy perjantaina 15.1. kello 12 Mäntyvaaran raviradalta alkavalta ensimmäiseltä erikoiskokeelta. Perjantaina kaasutellaan kolme erikoiskoetta. Lauantaina meno jatkuu aamulla Siikakämän erikoiskokeella, ja päivän aikana ajetaan neljä erikoiskoetta. Tunturiralli päättyy Ristilammen / Pohjanhovin erikoiskokeelle, jossa viimeiset autot pitäisi saapua maaliin hiukan ennen iltakymmentä. Tunturirallia on ajettu vuodesta 1966 lähtien. Ensimmäisen Tunturirallin voitti Kari O. Sohlberg.

Osanottajat

Itäuusmaalaiset kilpailijat

SM1: Riku Tahko (PoSUA) / Markus Soininen (LprRT) – Hyundai i20 R5, Jari Rajala (PoSUA) / Juha-Pekka Perämäki (P-HUA) – Mitsubishi Lancer E9.

Juniorit 4WD: Eemil Mielityinen (SiAk) / Andreas Kinnunen (SiAk) – Mitsubishi Lancer Evo IX (CT9A).

Yleinen WRC 2011 ja uudemmat: Kimmo Kurkela (Kemin UA) / Reeta Hämäläinen (SiAk) – Ford Fiesta RS WRC.

Seniorit 50 v ja yli 2WD: Ilkka Manninen (PoSUA) / Mathias Tölkkö (PoSUA) – Citroën Xsara 2 VTS 2.0L 16V.

Tiimimestaruudesta ajavat Porvoon Autopalvelun tiimissä SM2-luokassa Ville Hautamäki (JärvisUA) / Mika Juntunen (KaMK) Mitsubishi Lancer Evolution IX:lla sekä SM3-luokassa Tuukka Hallia (MäntsMK) / Antti Haapala (KR-TEAM RY) Ford Fiesta Rally4.

www.arcticrally.fi

Ralli SM 2021

Kauden 2021 Ralli SM -sarjan kilpailukalenteri

15.-16.1. Arctic Lapland Rally – Rovaniemi

5.-6.2. SM O.K. Auto-Ralli – Kouvola

28.-29.5. SM Länsirannikon ralli – Varsinais-Suomi

18.-19.6. SM Pohjanmaa Ralli – Seinäjoki

4.-5.9. SM Ralli Oulu – Oulu

1.-2.10. Kokkolan UA 60-v SM Juhlaralli – Kokkola

www.rallism.fi

Taustat

Riku Tahko

Ikä: 36 vuotta.

Ammatti: Yrittäjä, Motorsportin monitoimimies.

Kotipaikka: Porvoo.

Paras saavutus (omasta mielestä): Rallin SM–mitali 2012 ja 2020, Rallicrossin SM–Mitali 2018. Neste Ralli 2005 paras ensikertalainen.

Lempimusiikki: Hip hop, rock.

Lempiruoka: Pizza.

Motto: Motorsport4life.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut