Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi tutkimus: Myöhään syömisessä kolme merkittävää haittaa

Uusi tutkimus osoittaa, että myöhään syöminen heikentää kalorien kulutusta, lisää nälän tunnetta ja muuttaa rasvakudosta. Yhdessä nämä tekijät voivat kasvattaa lihavuusriskiä.

Brigham and Women’s Hospitalin tutkimukseen osallistui 16 koehenkilöä, jotka olivat kehon painoindeksin mukaan lihavia. Kokeessa kaikki osallistujat nauttivat päivittäiset ruokansa tiettyyn aikaan laboratorio-oloissa. Koe toistettiin niin, että ruokailuhetkien ajankohtaa myöhäistettiin neljällä tunnilla.

Osallistujilla oli kokeiden ajan tarkat heräämis- ja nukkumisajat. Osallistujat noudattivat samoja dieettiaikatauluja myös kotona ennen laboratoriokokeita.

Havaittiin, että myöhään syödessä myös kaloreita paloi hitaammin.

Laboratoriossa osallistujat raportoivat kokemaansa nälän tunnetta ja ruokahalua. Heiltä otettiin verikokeita ja mitattiin kehon lämpötila ja energiankulutus. Lisäksi osallistujilta otettiin rasvakudoksesta koepaloja.

Tutkimuksessa selvisi, että myöhään syömisellä oli selvä vaikutus nälkää ja ruokahalua sääteleviin leptiini- ja greliini-hormoneihin. Myöhään syöminen vähensi selkeästi etenkin kylläisyyttä ilmaisevan leptiinin määrää.

Tutkimuksessa havaittiin, että myöhään syödessä myös kaloreita paloi hitaammin ja rasvakudosten geeneissä näkyi suurempi alttius rasvamäärän kasvuun.

Tutkijoiden mukaan myöhäisen syömisen vaikutusta kalorien saantiin, kalorien polttoon ja rasvakudoksen molekyylimuutoksiin on tutkittu vähän.

Uusi tutkimus valaiseekin, miten kehomme käyttää ravintoa ja miten iso merkitys ruoka-ajoilla on. Tulevaisuudessa tutkijoita kiinnostaa selvittää entistä tarkemmin ruoka-ajan ja levon vuorovaikutuksen suhdetta energiatasapainoon.

Tutkimus julkaistiin Cell Metabolism -lehdessä.