Anniina Laukkanen toivoi ensimmäisen kerran kuolemaa yhdeksänvuotiaana – ”En näe, että masennus poistuisi lopullisesti elämästäni” 13.6.2022 7:00
HS: Korttirinki koitui Anni Vuohijoen Olympiakomitea-uran kohtaloksi – "Tilanne oli samanlainen kuin yläasteluokassa" 2.6.2022 11:33 | Päivitetty 2.6.2022 12:13
72–22: Olympiakomitea äänesti Jan Vapaavuoren luottamuksesta - "Haluan uskoa, että asia on nyt perusteellisesti käsitelty" 1.6.2022 9:33 | Päivitetty 1.6.2022 15:00
Tiktokista tulee mieleen hölmöt haasteet, mutta se voi myös ehkäistä nuorten ongelmia, sanoo Aleksi Sihvo eli Sihvoallu 11.5.2022 19:35
Valtion virkamiehen kaahaus Pohjoisesplanadilla herätti internetissä vahingonilon – Hannu Lauerma: "Kenen tahansa aivoissa voi koska tahansa tapahtua mitä tahansa" 10.5.2022 8:15
Kysely: Näitä some-palveluita nuoret käyttävät eniten – Seksuaalista häirintää ja epätoivottua käytöstä on kokenut 74 prosenttia vastaajista 26.4.2022 10:00
Lapsille oli toisistaan iloa ja turvaa 1900-luvun kriiseissä ja muutoksissa – elämän varjopuolina kiusaamista ja seksuaalista häirintää 20.4.2022 7:00
THL: Tyttöjen kokema seksuaalinen häirintä on lisääntynyt korona-aikana – Alueelliset erot ovat suuria 13.4.2022 8:21
Olympiakomitea on viemässä kolmannen epäasiallisen käytöksen epäilyn tutkintaan – "On vahva tahto asioiden selvittämiseen" 6.4.2022 9:10
Häirintäkohu Olympiakomitean ympärillä paisuu: painonnostaja Anni Vuohijoki kertoo olevansa uusien epäilyjen kohde – "Kukaan ei voi sanella enää minulle, mitä sanoa ja tehdä" 1.4.2022 13:54
Urheilujohtamisen tutkija hämmästelee Olympiakomitean toimintaa Mika Lehtimäen häirintätapauksessa – "Kamalaltahan tämä näyttää ja ihan syystä" 29.3.2022 13:30
Poliisi: Katso tämä video lapsen tai nuoren kanssa – Ystävänpäiväbiisi nostaa esiin kiusatut ja yksinäiset 14.2.2022 11:47 | Päivitetty 14.2.2022 13:17
Toinen oppilas pahoinpiteli 10-vuotiasta koulupäivän aikana – vanhempi pettyi tapaan, jolla sipoolaiskoulu on hoitanut tapausta 20.1.2022 6:00
Vihjailua, kourimista... Yle: Pelastusalan naiset joutuvat sietämään seksuaalista häirintää, vähättelyä ja jopa naisvihaa – "Kähmijä-ehdottelijat ovat meidän esimiehiä" 27.10.2021 10:40 | Päivitetty 27.10.2021 10:58
Ruumiillinen kuritus on yhä lasten kasvatuskeino – Joka kolmas on retuuttanut lastaan, joka viides tukistanut 27.10.2021 6:00
Nuoren ylipainoon vaikuttavat niin perheen taloudellinen tilanne kuin yksinäisyys ja kiusaaminenkin 23.4.2021 15:33
Nettikiusaaminen ja häirintä ovat nuorten arkea – "Tapahtuu joka päivä joka sovelluksessa" 22.4.2021 9:52 | Päivitetty 22.4.2021 16:22
Kiusaaminen | Ikätoverit kiusasivat Ollia koulussa vuosia, tappouhkauksiin asti, eikä kukaan saanut sitä katkeamaan – alaikäiset nimittelevät, nöyryyttävät, uhkailevat, pahoinpitelevät ja tekevät jopa henkirikoksia 27.2.2021 9:05 Hitiksi noussut Kiusaamiskoe-video toi tunnustusta sipoolaisnuorille – palkittiin kuukauden Nettienkelinä 22.2.2021 12:15 Ajassa | Nettipoliisi @KonstaapeliDaniel avaa kiusaamisen ilmiöitä: "Tapa ittes" on nyt muotiviesti – "Vanhemmilla pitäisi olla enemmän kanttia" 15.10.2020 20:25 Kouluväkivalta | Tutkija: Vinoutuneet valtasuhteet usein kouluväkivallan taustalla – tekijää pitää rangaista, mutta ei nöyryyttää 13.10.2020 19:45 Koulukiusaaminen | Pitkään nuorten kanssa töitä tehnyt hämmästelee rangaistuskeskeistä keskustelua – ”Ei ole ratkaisu” 9.10.2020 19:45
Hitiksi noussut Kiusaamiskoe-video toi tunnustusta sipoolaisnuorille – palkittiin kuukauden Nettienkelinä 22.2.2021 12:15
Ajassa | Nettipoliisi @KonstaapeliDaniel avaa kiusaamisen ilmiöitä: "Tapa ittes" on nyt muotiviesti – "Vanhemmilla pitäisi olla enemmän kanttia" 15.10.2020 20:25
Kouluväkivalta | Tutkija: Vinoutuneet valtasuhteet usein kouluväkivallan taustalla – tekijää pitää rangaista, mutta ei nöyryyttää 13.10.2020 19:45
Koulukiusaaminen | Pitkään nuorten kanssa töitä tehnyt hämmästelee rangaistuskeskeistä keskustelua – ”Ei ole ratkaisu” 9.10.2020 19:45
Muistokynttilöitä sytytetään 5.3. Koskelan surman uhrille myös Sipoossa 25.2.2021 12:27 | Päivitetty 25.2.2021 12:59
Hitiksi noussut Kiusaamiskoe-video toi tunnustusta sipoolaisnuorille – palkittiin kuukauden Nettienkelinä 22.2.2021 12:15
Sipoolaisnuorten tekemästä kiusaamiskokeesta tuli nettihitti – piilokamera näyttää, miten aikuiset puuttuvat kiusaamiseen julkisella paikalla 27.1.2021 12:49 | Päivitetty 27.1.2021 13:59
Yhä useampi lapsi hakee korona-ajan chatista apua väkivaltatilanteeseen tai muuhun vakavaan ongelmaan – "Signaalit ovat nähtävissä ja niihin pitää puuttua" 16.11.2020 9:41 | Päivitetty 16.11.2020 13:47
Ajassa | Nettipoliisi @KonstaapeliDaniel avaa kiusaamisen ilmiöitä: "Tapa ittes" on nyt muotiviesti – "Vanhemmilla pitäisi olla enemmän kanttia" 15.10.2020 20:25 Kouluväkivalta | Tutkija: Vinoutuneet valtasuhteet usein kouluväkivallan taustalla – tekijää pitää rangaista, mutta ei nöyryyttää 13.10.2020 19:45 Koulukiusaaminen | Pitkään nuorten kanssa töitä tehnyt hämmästelee rangaistuskeskeistä keskustelua – ”Ei ole ratkaisu” 9.10.2020 19:45 Nuorison väkivaltavideoita paljastuu poliisille jatkuvasti – näin tulisi toimia, jos nuori saa väkivaltaista videomateriaalia 23.9.2020 15:35 | Päivitetty 23.9.2020 16:06 Naisia kiusataan netissä ulkonäöstä, miehiä liikunnasta – "Henkilöitynyttä ja raakaa" 4.8.2020 12:32 Nyt tuli suositus: Viranomaisilta halutaan kovempia toimia vihapuheen kitkemiseksi 17.5.2019 13:25 | Päivitetty 6.5.2020 13:30
Kouluväkivalta | Tutkija: Vinoutuneet valtasuhteet usein kouluväkivallan taustalla – tekijää pitää rangaista, mutta ei nöyryyttää 13.10.2020 19:45
Koulukiusaaminen | Pitkään nuorten kanssa töitä tehnyt hämmästelee rangaistuskeskeistä keskustelua – ”Ei ole ratkaisu” 9.10.2020 19:45
Nuorison väkivaltavideoita paljastuu poliisille jatkuvasti – näin tulisi toimia, jos nuori saa väkivaltaista videomateriaalia 23.9.2020 15:35 | Päivitetty 23.9.2020 16:06
Nyt tuli suositus: Viranomaisilta halutaan kovempia toimia vihapuheen kitkemiseksi 17.5.2019 13:25 | Päivitetty 6.5.2020 13:30
Kouluväkivalta | Tutkija: Vinoutuneet valtasuhteet usein kouluväkivallan taustalla – tekijää pitää rangaista, mutta ei nöyryyttää 13.10.2020 19:45
Koulukiusaaminen | Pitkään nuorten kanssa töitä tehnyt hämmästelee rangaistuskeskeistä keskustelua – ”Ei ole ratkaisu” 9.10.2020 19:45
Kiusaajan voi panna vaihtamaan koulua – Näitä keinoja koulukiusaamiseen Opetushallitus suosittelee uudessa oppaassa 30.9.2020 11:01 | Päivitetty 30.9.2020 14:02
Chorale lahjoitti biisinsä tuotot hyväntekeväisyyteen – sipoolaisbändi taistelee koulukiusaamista vastaan 28.9.2020 9:00
Oppilaan pahoinpitely videoitiin nettiin ja uhkailu jatkuu Nikkilän Sydämessä – äiti: "Koulu tai poliisi eivät tee mitään" 28.8.2020 12:11
"Lapsilla on kokemuksia siitä, etteivät he ole minkään arvoisia" – Koulukiusaajat ja kiusatut ovat muita enemmän irrallaan ympäristöstään 18.8.2020 11:29 | Päivitetty 18.8.2020 11:51
Henkinen väkivalta | Entinen puoliso piinaa yhä useampaa – avun saaminen tyssää usein jo alkumetreille 25.6.2020 20:05 Henkinen väkivalta | Ex-puolisonsa vuosia kiusaama Jenni pelkää hakea lähestymiskieltoa – "Jos joku haluaa kiusata Suomessa toisen hengiltä, se on mahdollista" 25.6.2020 20:05 Koronaa käytetty kontrolloinnin ja henkisen väkivallan välineenä, kerrotaan väkivaltatyön palveluista 7.4.2020 17:24 | Päivitetty 11.4.2020 18:10 Panu, 35, kärsi vuosia vaimonsa rähjäämisestä mutta pelkäsi menettävänsä lapsensa, jos eroaa – "Kun saapas lensi ensimmäisen kerran, tajusin, ettei tämä ole normaalia" 18.2.2020 19:42 | Päivitetty 23.4.2020 13:32 Etsintäkuulutus sosiaalisessa mediassa voi olla rikos tai jotain vieläkin pahempaa – "On haettu havaintoja ex-puolisosta tai lapsesta väittämällä heitä kadonneiksi" 5.1.2020 9:30 | Päivitetty 12.4.2020 7:01
Henkinen väkivalta | Ex-puolisonsa vuosia kiusaama Jenni pelkää hakea lähestymiskieltoa – "Jos joku haluaa kiusata Suomessa toisen hengiltä, se on mahdollista" 25.6.2020 20:05
Koronaa käytetty kontrolloinnin ja henkisen väkivallan välineenä, kerrotaan väkivaltatyön palveluista 7.4.2020 17:24 | Päivitetty 11.4.2020 18:10
Panu, 35, kärsi vuosia vaimonsa rähjäämisestä mutta pelkäsi menettävänsä lapsensa, jos eroaa – "Kun saapas lensi ensimmäisen kerran, tajusin, ettei tämä ole normaalia" 18.2.2020 19:42 | Päivitetty 23.4.2020 13:32
Etsintäkuulutus sosiaalisessa mediassa voi olla rikos tai jotain vieläkin pahempaa – "On haettu havaintoja ex-puolisosta tai lapsesta väittämällä heitä kadonneiksi" 5.1.2020 9:30 | Päivitetty 12.4.2020 7:01
Henkinen väkivalta | Ex-puolisonsa vuosia kiusaama Jenni pelkää hakea lähestymiskieltoa – "Jos joku haluaa kiusata Suomessa toisen hengiltä, se on mahdollista" 25.6.2020 20:05 Henkinen väkivalta | Entinen puoliso piinaa yhä useampaa – avun saaminen tyssää usein jo alkumetreille 25.6.2020 20:05 Pienten lasten vanhemmat päätyvät avioeroon yhä useammin – eron riski on huipussaan kolmantena tai neljäntenä aviovuonna 26.1.2020 2:21 | Päivitetty 12.4.2020 6:51 Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja 18.10.2019 5:00 | Päivitetty 6.5.2020 16:50
Henkinen väkivalta | Entinen puoliso piinaa yhä useampaa – avun saaminen tyssää usein jo alkumetreille 25.6.2020 20:05
Pienten lasten vanhemmat päätyvät avioeroon yhä useammin – eron riski on huipussaan kolmantena tai neljäntenä aviovuonna 26.1.2020 2:21 | Päivitetty 12.4.2020 6:51
Lähestymiskieltojen määrä vajosi alemmas kuin koskaan – Kansainvälinen asiantuntijaryhmäkin ihmettelee Suomen alhaisia lukuja 18.10.2019 5:00 | Päivitetty 6.5.2020 16:50